maanantai 28. helmikuuta 2011

Pink coffee time and movie

Eilen illalla sain nauttia pienen hetken harvinaisesta hetkestä, nimittäin yksin olosta kotosalla. Flunssa  vaivaa edelleen ja ajattelin että leffan katsominen viltin alla olisi sopivaa puuhaa.
Leffan kaverina nautin kupillisen kahvia ja macaron leivoksia. Tyttömäiset tarjoilut, mutta niin oli leffakin. Mä olen todellinen itku pilli ja voin kertoa, että P. S I love you oli leffa, jota ei voinut katsoa ilman nessuja.
 Tykkäsin kovasti!





Tässäpä vielä leffan traileri loppuun.




Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Mä oon niin lomalla!!!



sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Red!

Olen jo jonkun  aikaa haeskellut itselleni punaisia housuja.  Lindexillä sitten tärppäsi. Minusta punaiset housut  näyttävät raikkailta, ainakin toisten päällä. Eilen käytin uusia pöksyjä ekaa kertaa. Vähän oli ongelmia keksiä mihinkä housut yhdistäisin.  Kumma juttu, miten koskaan omasta kaapista ei löydy mitään mitä yhdistää uusiin vaatteisiin, eteenkin jos ostaa muuta kuin mustaa tai harmaata.
 Käärin lahkeet, vaikkei ne ehkä noiden nilkkureiden kanssa parhaalta noin näytäkkään. Voi kunpa pääsisi jo käyttämään kesäkenkiä. Paukku pakkaset sentään onneks jo helpotti! Ehkä se kevät sieltä vielä tulee :)





lauantai 26. helmikuuta 2011

Yellow tulips in fireplace room

Ostoskassiin on tänä keväänä päätynyt valkoisia ja pinkkejä  tulppaaneja. Tänään ostin takkahuoneen pöydälle nipun keltaisia tulppaaneja.





Ihan kivasti  natsaa turkoosien juttujen kanssa nuo keltaiset kukkaset. Sohvatyynyt kaipaisivat uudistusta ja polttopuille tarkoitettu kolonen puita, mutta ei välitetä nyt niistä.




                                                                           


perjantai 25. helmikuuta 2011

DIY; koristele tiskirätti

Seuraa melkoinen Niksi Pirkka postaus! Upeiden Therese Sennerholtin julisteiden inspiroimana sain idean tuunata tiskirättejä.  Joo, kuulostaa aika kaukaa haetulta, tiedän! Mutta tällä idealla ja ajatuksella liikenteessä. Tarkoitus oli toteuttaa tekstit valkoisille räteille, mutta koska niitä ei tähän hätään ollut käytettävissä turvauduin Pirkka värillisiin rätteihin. Valkoisista olisi saanut varmaan hieman tyylikkäämmät aikaiseksi. Lisäksi tarvitaan kangastussit. Itse käytin vain mustaa ja punaista tussia.


Photobucket

Sitten vain kirjoittamaan mieleistä tekstiä räteille, ja saat varmasti persoonalliset rätit aikaiseksi! Voi kun omistaisi vielä sellaisen kauniin käsialan.

Photobucket


Toivottavasti Therese ei koe tätä kauheana loukkauksena!

Hurray, hurray, it's holi holiday

Tulin vaan hehkuttamaan, että se olisi talviloma edessä! Ihan huippua! Tosin loman alun fiilistä syö hieman flunssa, joka ei tunnu juuri helpottavan. Mutta eiköhän sen pitäis jo kohta alkaa helpottamaan kun on jo niin monta päivää mua kiusannut.

 Kuva lainattu.



torstai 24. helmikuuta 2011

Rolling In The Deep

Tää on ihana biisi!

LV cruise 2011

Sitkeä flunssa se vaan jatkaa kiusaamista, joten edelleen vietän aikaa kotosalla villasukissa ja nessu paketin vieressä.  Ensi viikolla olisi talviloma, joten huomenna olisi pakko kyetä menemään töihin hoitamaan muutama asia pois mielestä ennen loman alkua. Ei tuu mitään jos loma menee siihen, että mietin tekemättä jääneitä hommia.
Luksus fiilikset on täällä aika kateissa kun nenä punoittaa, silmät vuotavat ja hiukset sojottavat sinne tänne. Mutta hei, löysin netistä ihania kuvia! Ehkä nämä piristävät, no ainakin ne saavat kaipaamaan kesää ja uutta laukkua :)


Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket




Jos teillä on  kokemuksia lisätilan ostamisesta blogiinne, niin olisi tosi nastaa jos jättäisitte kommenttia eiliseen postiini.

                                                                              (pics)

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Lisätilan ostamisesta blogiin

Alla näkyvä kuva ei liity mitenkään postauksen aiheeseen, mutta koska se on minusta kiva kuva laitoin sen nyt kumminkin tänne.
Mutta asiaan. Kuvatilani blogista on siis ollut lopussa jo jonkin aikaa, kuten jo aikaisemminkin kirjoittelin. Olen nyt ladannut tänne kaikki kuvat Photobucketin kautta. Nyt kuvien lataaminen tuota kautta on alkanut tuntumaan aika työläältä.  Ajattelinkin, että ostaisin nyt lisää kuvatilaa blogiini. Kysynkin nyt teiltä kokemuksia tuosta lisätilan ostamisesta. Minua hieman hirvittää kun oston yhteydessä pitää antaa pankkikortin numero. Uskaltaako sen antaa? Lisäksi tuollaisten maksusopimusten tekeminen hieman epäilyttää, kertaostoksena kun lisätilaa ei ilmeisesti voi ostaa.

Alla toinen tämän postaus, kurkista sekin jos kiinnostaa ;)


Photobucket

                                                                               (kuva)

                                                          Hieman skeptisesti tänään kaikkeen suhtautuva,

Some outfits

 Saikku jatkuu,  ja mikäs sen parempaa tekemistä kipeänä kuin ihanien asujen bongailu omalta sohvalta. Stockholm streetstyle sivusto toimii minulla niin kuin varmasti monella muullakin bloggarilla kivana inspiraation lähteenä.  Kauniita asuja, joista saa monesti pientä vinkkiä omaankin pukeutumiseen. Poimin  tänne taas joitankin silmääni miellyttäviä kokonaisuuksia. Kaikkia en ehkä ihan siltänään osaisi itseni päälle kuvitella, mutta näillä nuorilla kauniilla tyttösillä asut toimivat.

Tämän voisin kopioida muutoin suoraan, mutta en usko, että tuo hattu pukisi minua. Punaisia housuja odotankin postista saapuviksi :)

Photobucket

Turkkikset ja leokuosi vaan niin uppovat minuun! Tämä seikka tuskin onkaan jäänyt kenellekkään epäselväksi. Paita on IHANA. Tosin  minun vartalolla ei ainakaan ilman alustoppia voisi tuollaista käyttää ilman että kanssa ihmiset eivät näkisi painajaisia ;)

Photobucket

Aika rouhakat kengät. Ja heti minulle tuollainen jakku, kiitti!

Photobucket

Ihanat sävyt! Tämän voisin ehkä kopioida ihan siltänään.

Photobucket

Kivannäköistä vaaleaa, luulen että tätäkin asua voisin käyttää ihan noin, vai olisikohan liian vanha tuollaiseen yhdistelmään...

Photobucket

Mitä piditte asuista? Mikä on sinun suosikkisi?




tiistai 22. helmikuuta 2011

Sjukstuga

Jouduin antamaan flunssalle periksi ja jäin tänään kotiin sairastamaan. Olen ihan tosi harvoin sairaana ja silti jotenkin omaatuntoa soimaa olla kotosalla, vaikka en mitenkään olisikaan jaksanut töihin mennä. Puhumattakaan, että olisi ollut järkeä mennä asiakkaita tartuttamaan.

Tänään olen sitten lähinnä loikoillut olkkarin sohvalla  villasukat jalassa,

Photobucket

lukenut suosikkiblogejani,

Photobucket

selannut läpi uusimpia lehtiä haaveillen uusista kevätvaatteista ja sortunut  muutamaan nettiostokseen,

Photobucket

ja juonut omatekemää mustaherukkamehua.

Photobucket

Saas nähdä joko huomenna kykenisi taas töihin...






maanantai 21. helmikuuta 2011

More keys

Pari päivää sitten postasin teille uudet kotiavaimeni. Myös lapsillamme on kaikilla omat "kuosiavaimet". Jokainen on saanut itse valita avaimeen mieleisensä kuvion. Pojat valikoivat Homer ja lippukuviot  ja tytär hymynaaman. Avaimenperinä tietysti armotan kasa erilaisia romppeita :)



Photobucket

 Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! Itse heräsin tänään siili kurkussa, ja nyt pukkaa pientä lämpöä. Saas nähdä onko huomenna edessä saikkupäivä.  Nyt viltin alle!

           

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Loma-ajatuksissa

Vielä viisi työpäivää ja sitten koittaisi odotettu viikon talviloma. Oltiin tänä vuonna hieman myöhässä lomasuunnitelmien kanssa. Varattiin sitten hätäpäissämme lomaviikolle Tallinnan risteily. Saatiin muuten risteily perhehytillä edullisemmin kuin yksi yö hotellissa Suomessa olisi maksanut viisi henkiselle perheelleemme. Aika hassua!


Photobucket

Vaikka matka onkin vain lyhyt yhden yön reissu, odotan sitä jo kovasti. Kiva päästä seisovaan pöytään ja tuoksuostoksille. En ole vuosiin käynytkään Tallinnassa.

Photobucket

Maissa on vaan neljä tuntia aikaa eli ei järin kovin paljoa shoppailuaikaa. Lasten kanssa ruokailuihin ja muihin kuluu vielä luonnollisesti enemmän aikaa kuin aikuisporukalla liikkuessa.
Kyselesinkin nyt teiltä hyviä vinkkejä missä kannattaa käydä kun aikaa on vain rajallisesti? Onko mitään hyviä ostospaikkoja/ravintoloita lähellä satamaa?

Photobucket

                                                   (kuvat)

                                              Lomaa odotellen,

lauantai 19. helmikuuta 2011

My favourite jewelry

Miesväki on pelireissulla ja ulkona paukkuu pakkanen, jotenka oli loistava tilaisuus ottaa sisällä hömppäkuvia. Ei ole kukaan kyselemässä että mistäs sä nyt otat kuvia?  Ei ne miehet vaan aina tajuu ;)Tytär taas on tottunut siihen, että äiti kuvaa milloin mitäkin. Hih!

No, ajattelin, että näytän teille tämän hetken suosikkikoruni. 

Photobucket

Jokunen pidempi riipus ja sormus jäi pois kuvasta, koska ne eivät vaan sopineet tähän asetelmaan ;)


Photobucket


Suosikkituoksunikin pääsi kuvaan, onhan pullo kuin koru!
Photobucket

Photobucket


Pidän jonkun verran helmikorvakoruja, mutta ne unohtuivat nyt tästä...
Photobucket


my might also like

Related Posts with Thumbnails