sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Want more& more pieces...


Heippa Ihanaiset!
Annassa oli aika hauska kirjoitus osastolla Mistä Naiset Todella puhuvat. Juttu meni näin:

"Sun pukeutumistyyli on muuttunut viime vuosina.""Se on tämä keski-ikä. Kohta ainut esittelykelpoinen kohta on ranteet. Ne ei liho."
(Nelikymppiset naiset salaattiannoksen äärellä)

Tämän tekstin innoittamana sain vihdoinkin inspiksen tehdä Nomination postauksen. Olen noin vuoden ajan kerrännyt Nomination Classic rannekoruun paloja. Kelpuutan vain aidot palat. Alkuun ajatuksena oli kerärä vain paloja joissa ei ole juurikaan värejä. Sitten ostin kuitenkin pari värillistä kivipalaa, ja aloin sitten keräämään niitä toiseen koruun.

Tälläiset korut olen tähän menessä saanut kasaan. (Harmi etten saanut ihan kaikkia paloja kunnolla näkyviin näissä kuvissa.)
Toisaalta näistä on koruista on mennyt hieman maku kun niitä näkee aika monen ranteessa, mutta olen koukussa silti ei voi mitään.











Haluaisin koruuni vielä ainakin J-kirjaimen, tähden ja käsilaukku palan.

1 kommentti:

  1. Heippa minunkin puolestani pitkästä aikaa...

    Miulle ei oo missään vaihees tullu tuota nomination "buumia"...ehkä juuri sen takia kun jokainen niitä voipi halutessaan hankkia ja jopa ala-asteikäisillä näkyy niitä olevan...=()

    Ihan kiva kuitenkin että jokainen saa niista "oman näköisen" korun loppujen lopuksi=))

    VastaaPoista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails