maanantai 9. tammikuuta 2012

Joskus rakkaus on näkymätöntä

Pitkästä aikaan asiaa kirjoista tai oikeastaan vaan yhdestä kirjasta ;) Sain nimittäin eilen illalla vihdoinkin päätökseen Cecilia Ahernin kirjoittaman kirjan Yllätysvieras.


 Kun aloitin kirjan lukemisen tarina tuntui jotenkin ohuelta ja lapselliselta. Piti ihan miettiä että lainasinko kirjan aikuisten vai lastenosastolta ;)  Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi tarinan lukemista, koska minulla on tapana jättää kirjan luku kesken vain ja ainoastaan jos kirja on tosi huono.  Periksi ei hevillä anneta ;) Onneksi jatkoin lukemista sillä tykästyin kirjaan kovasti. Kirja jotenkin lumosi minut ja luulenpa, että jos kirjastossa vaan on Ahernin  muita kirjoittamia kirjoja paikalla, niin saatampa lainata toisenkin. Ainakin P.S I love you:n elokuvaversiosta pidin valtavasti ja se nousikin suosikkielokuvieni listalle. Sen trailerin voitte katsoa täältä.



Kirjan takakannen teksti menee näin:

"Sisustussuunnittelija Elizabeth Egan tähtää täydellisyyteen niin huonekaluvalinnoissa kuin elämässäkin. Tiukka itsekontrolli pitää etäällä ikävät lapsuudenmuistot ja turhan tunteilun. Supersiivoa elämää kuitenkin sotkee hulttiosisko Saoirse, joka on lykännyt yhdeksänvuotiaan Luke-poikansa Elizabethin huomaan.

Eräänä päivänä Elizabethin ja Luken kotiin tupsahtaa Ivan-niminen mies. Ei aikaakaan kun lapsenomaisen huoleton Ivan on ystävystynyt Luken kanssa ja saanut Elizabethin löytämään elämästä aivan uusia ulottuvuuksia, kuten ilon, naurun ja hauskanpidon.
Mutta kuka tai mikä tyhjästä ilmestynyt Ivan on lopulta miehiään? Uskaltaako Elizabeth avata sydämensä tälle kummallisen rakastettavalle muukalaiselle?


Yllätysvieras on lämmin, oivaltava ja hykerryttävä tarina ystävyydestä, luottamuksesta ja ihmisten kyvystä muuttua."

                           Minkä kirjan sinä luit viimeksi?


                                                                                ♥



                                                               

1 kommentti:

  1. Itsekin olen ihastunut Cecelia Ahernin kirjoihin. Hyllystä löytyy kaikki suomeksi julkaistut ja seuraavaa jo odotellaan :)

    VastaaPoista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails