sunnuntai 16. joulukuuta 2012

3.adventti


Valkoiset hyasintit on hankittuna. Ostin samalla kertaa neljä kappaletta. Kolme laitoin ruokailutilan senkin päälle lasimaljaan ja yhden vein olohuoneeseen. Nyt vaan odotellaan nuppujen avautumista ja tuoksun leijailemista kotiimme 


Totesin kukkia pakettiin kääriessäni, että ei taitaisi minusta olla kukkakauppiaaksi.  Hirveä määrä  kului paperia, teippiä ja narua ja silti ei meinannut paketit kestää kasassa. Oli aika lähellä ettei muutama ärräpääkin päässyt tuossa hommassa ;) Taitolaji siis tuo kukkien paketoiminenkin! Ehkäpä ostan seuraavat kukat kukkakaupasta ;)


Leppoisaa 3.adventtia juuri Sinulle! 

                                             ★






lauantai 15. joulukuuta 2012

Tauluhyllyllä

Photobucket

Meidän jouluun ei ole juuri koskaan kuulunut punainen, mutta nyt pääsivät pienet punaiset sydämet ruokailutilan tauluhyllylle tuomaan ripauksen punaista meidän jouluun.

Photobucket


Photobucket

Eilen jäi Hyasintit ostamatta, joten taidan nyt lähteä metsästämään niitä, jotta saadaan hieman jouluntuoksua tupahan :)

                                                              


perjantai 14. joulukuuta 2012

Vinkkejä pukinkonttiin

Meillä ei ole viime vuosina juurikaan osteltu joululahjoja aikuisten kesken. Tein kuitenkin pienen kollaasiin kivoista jutuista, jotka voisi olla mukava saada kauniisiin joulupapereihin käärittynä. Uskon, että moni muukin voisi ilahtua noista samoista jutuista.




1. Eva Solo lintulauta, Inessa.fi. 2. Menu unplugged Drop kulho, Zalondo 3. Dolce Gusto circolo, Gigantti 4. Tangle teezer hiusharja, Tangle Teezer. 5. yöasu, Seppälä 6. Arne Jacobsen City Hall pöytäkello, Inessa.fi


Yhden yllä näkyvistä jutuista olen käärinyt lahjaksi tyttärelleni ja yhden itselleni. Arvatteko mitkä noista yllänäkyvistä jutuista löytyvät meidän kuusen alta tänä vuonna?

                                             


torstai 13. joulukuuta 2012

Kukkiva yllätys

Tänään odotti töistä tultua  ruokapöydällä mukava yllätys! Amaryllis oli vihdoinkin avannut pari nuppuansa ja kaksi kaunista valkoista kukkasta oli puhjennut kukkaan.

                    Photobucket


Kukassa on vielä kolme aukeamatontakin nuppua, jotenka kukkaloistoa voisi olla hyvässä lykyssä luvassa ihan jouluun saakka 

Photobucket

                   Photobucket

   Huomenna  taidan ostaa perjantain kunniaksi  joulun ensimmäinen hyasintin. Valkoisena tietenkin 

                                                Olkoon sinun torstai toivoa täynnä 


                                                                         

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Leimasimet heiluivat

Monessa blogissa on tänään näkynyt kuvia mitä upeimmista itse tehdyistä joulukorteista.  Huomenna onkin viimeinen päivä postittaa joulukortit ajoissa halvemmalla postimaksulla perille.  Minä sain kortit postitettua jo alkuviikosta. Muutama kortti odottelee vielä lähellä asuville  ystäville ja sukulaisille toimittamista. Mutta nehän ennättää vielä hyvin :)

Photobucket

Tänä vuonna minulla meinasi olla hieman luomisen tuskaa joulukorttien kanssa. Menin sunnuntainaTiimariin korttitarvikeostoksille ilman minkäänlaista ideaa siitä millaiset kortit tekisin.  Hetken hyllyjä kierreltyäni nappasin ostoskoriin valkoisia kartonkeja, kuusi leimasimen, helmiä ja "timantteja" +  tekstitarroja.

Photobucket

                   Osaan korteista laitoin "timantteja" ja osaa liimasin  puolikkaita helmiä.

Photobucket

Yllätävän pienellä vaivalla valmistuivat kortit tänä vuonna. Jotenkin noiden yksinkertaisuus viehättää minua omalla tavallaan. Jonkun mielestä ehkä värittömiä, mutta minusta valkoinen ja hopea näyttävät kauniilta                                    yhdessä.

                                                       White & Silver 

                                        Suloista keskiviikko illan jatkoa!

                                                     


tiistai 11. joulukuuta 2012

★ VadelmaGlögi ★

Photobucket

Viikonloppuna nappasin Alkosta matkaani pullon glögiä.  Vadelmaglögi olikin minulle ihan uusi tuttavuus, mutta mukava sellainen ;)

Photobucket

              Miehen mieleen glögi oli himpun liian imelää, mutta tälläiselle herkkusuulle juuri sopivaa
                   Glögi on 15 % :sta , joten kovin montaa kipposellista ei kärsi kerralla nautiskella ;)


                          Photobucket
     
                                                                                 

                                             ★


                                                                      

maanantai 10. joulukuuta 2012

Lumottu talvi

Mies sai työpaikalta joululahjaksi Partylite lumotut piparkakkutalot votiivisomisteen. Lahjan nähtyäni ajattelin ihan ensin, että ihan kivaa kaapin täytettä ja että olisihan tuolla rahalla saanut vaikka mitä muutakin kivaa.
Laitoin kuitenkin tuikut palamaan vähän niin kuin testi mielessä "mökkiin" ja mitä kauemmin olen tuota katsellut sitä ihastuneempi siihen olen.

Photobucket

Photobucket

                                                 Mitäs tykkäätte? Ihastus vai totaallinen hirvitys?

                                                                      




sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Piparkakkutehdas

Itsenäisyyspäivänä meillä leivottiin ensimmäiset piparkakut. Tänä jouluna lapset huolehtivat alusta loppuun ensimmäistä kertaa ihan itse piparkakkutehtaan toiminnasta. Minä kävin vaan välillä keittiössä kurkistelemassa miten homma etenee, ja hyvinhän se homma sujui meidän pieniltä leipureilta.  Osasta pipareista tuli hieman muhkuraisia ja joiltain puuttui esim. toinen jalka, mutta tulipahan ainakin käsintehdyn tuntu pipareihin ;) Ja makuhan oli tietysti mitä mainioin kun piparit olivat pienten käsien valmistamat  

Photobucket


Photobucket

Photobucket


                                   Seuraava piparisatsi koristeellaan sitten joulupöytää varten.
                                Nyt taidan suunnata hieman hoitamaan tonttujuttuja kaupungille!

                               Piparkakun tuoksuista sunnuntaita Sinulle! Kiva kun piipahdit  

                                                                


my might also like

Related Posts with Thumbnails