torstai 10. tammikuuta 2013

10 January



Elloksen pakettti tulla tupsahti jo eilen työpaikan lähi Siwaan, mutta ennätin hakemaan paketin vasta tänään. Sisustusjutuista kaikki olivat ihan kivoja, mutta yksi paita lähtee palautukseen.
Työpaikan pöydälle tilasin  puukalenterin, joka toimii palikoita kääntelemällä. Olen tätä hypistellyt sisustuskaupoissa monen monta kertaa, mutta jättänyt kuitenkin aina ostamatta kun jotenkin on tuntunut ettei se ihan sovi kotimme tyyliin. Katsotaan nyt raaskinko sitä sitten lopulta viedä työpaikalle ;)



Aloitin eilen muuten sen digijärkkärikoulun. Ihan ok hommalta tuntui ainakin näin yhden kerran perusteella. Mutta kyllä joutuvat minun kaksi aivosoluani aikamoiselle törmäyskurssille, jos meinaan yrittää sen kaiken tiedon omaksua ;)  Kursilla oli osa porukasta aikamoisia kamerahifistelijöitä. Oli pelit ja pensselit vimpan päälle, kameralaukut täynnä erilaisia zoomeja. Alkuun jokainen kertoi millaisen kameran omistaa ja minkä aiheen kuvauksesta on innostunut. Minä sitten kaivelin oma kamerani käsilaukusta ja selitin että kuvaan vähän kaikkea. En kehdannut sanoa että kameranmuistikortilla on n. kakskyt kuvaa kääretortusta ;)

cameras

                                                            (Kuva Pinterestistä napattu)

                                                  Jos vaikka sen kameralaukun edes hommaisi ;)

                                            IHANAA SE OLISI PERJANTAI HUOMENNA :)

                                                                    



 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails