lauantai 2. kesäkuuta 2012

Raparperi-jäätelötorttu

Lasten kesänloman alkamisen kunniaksi testasin eilen uutta reseptiä. Tuli niin hyvää, että talletan reseptin tännekkin. 


Raparperi-jäätelötorttu

Pohja:

100g margariiniä
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
½ tl kardemummaa
2 kananmunaa

Raparperikompotti:

500g tuoretta raparperia
1 dl sokeria
½ tl kanelia

Pinnalle:

1 l vaniljajäätelöä
kinuskikastiketta
tuoreita mansikoita

1. Sulata rasva ja anna jäähtyä. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Sekoita joukkoon rasvasula. Lisää muntat taikinaan yksitellen sekoittaen. Levitä taikina voidellun piirakkavuon pohjalle. Paista 175 asteessa n. 15 min.

2. Kuori ja paloittele raparperit. Pane raparperit ja sokeri kattilaan. Keitä n. 5 min., kunnes raparperit ovat hajonneet. Mausta kanelilla ja anna jäähtyä.

3. Levitä raparperikompotti jäähtyneelle torttupohjalle. Lusikoi päälle vaniljajäätelöä. Koristele tuoreilla mansikoilla ja valuta lopuksi pinnalle kinuskikastiketta. Tarjoile heti =)







2 kommenttia:

  1. Olen huomannut, että teillä usein huomioidaan juuri tällaiset lasten päättäjäiset tai yhteiset lomat tms.
    Todella kiva tapa ja yhdistää perhettä. Ihailen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mussu kauniista sanoistasi <3 Tälläisillä pienilläkin jutuilla saa arjen keskelle pientä juhlantuntua. Minä ajattelen niin että aina pitää juhlia kun on vähänkään aihetta =)

      Poista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails