maanantai 27. heinäkuuta 2015

Stoppi hiustenlähdölle!


Minua on keväästä saakka kiusannut aikamoinen sulkasato, ja hiuksia on lähtenyt tosi paljon. Irtohiuksia on niin kylppärinlattiakaivossa, tyynyllä ja välillä jopa lautasella. Hiukseni ovat tummat ja pitkät, joten ei jää epäselväksi missä olen milloinkin liikkunut. En oikein osaa sanoa mistä hiustenlähtö johtuu, kenties jotain hormonaalista juttua, tai sitten ei niin onnistuneeseen painonpudotus projektiini liittyvää. Kilpirauhasarvotkin voisi toki olla hyvä kertaalleen katsoa jos sama tahti jatkuu vielä pitkään. Popsin kaikenlaisia lisäravinteita purkeista, mutta mielestäni esim. A-vitamiinia jonka liikasaanti saattaa aiheuttaa hiustenlähtöä ei pitäisi tulla liikaa.


Onneksi hiuksia on kuitenkin vielä mukavasti jäljellä eikä hiukset näytä vielä mitenkään erityisen ohuilta, mutta kyllähän sen hurjalta tuntuu kun näkee miten paljon hiuksia esim.harjatessa tippuu. Kerran kokonaisvaltaisen hiustenlähdön ja kaljuuden kokeneena en haluaisi kokea sitä päivää enää koskaan uudelleen!





Ajattelin, että asialle on tehtävä jotain ja pikaisesti niimpä marssin kauppaan ja ostin Bio+ shampoon ja hoitoaineen, joidenka luvataan auttavan ennenaikaiseen hiustenlähtöön. Ostin lisäksi vielä hiuspohjaan laitettavan seerumin. Olen lukenut noista tuotteista aika monesta blogista hyvää ja itseasiassa olen käyttänyt noita tuotteita itsekkin aikaisemmin. Lisäksi ostin vielä Priorin Plus kapseleita. Toivon totisesti, että nämä tekevät stopin hiustenlähdölle sillä sen verran paljon tuli hintaa tuolle koko setille...

                                                                    


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails