sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Muiston mukavan taskuun taputan

Sain ihanalta All you need is white blogin S:ltä tämän kivan tunnustuksen. ISO kiitos siitä!



You are beautiful -tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille :). Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennenjulkaisematonta kuvaa omasta elämästään pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle muulle!"

Minulla on tosin vähän läppärillä vanhoja valokuvia, jotka eivät ole blogiini liittyviä, joten toteutan muistelut niillä kuvilla, joita koneella on jo valmiina. Kuvista osa on jo tosi vanhoja, mutta näillä mennään.

Ensimmäiset kuvat on otettu polttaripäivänäni, jota vietin ihanien ystävieni kanssa kesäisessä Savonlinnassa. Polttaripäivänä olin sekä kaupusteleva kukkakauppias, että illalla Nunnan nännejä kauppaava nunna. Ja kaikille selvyydeksi, että nännit oli pikkuleipiä :)

Photobucket


Seuraavat kaksi kuvaa ovat ensimmäisestä vauvastani, karvaisesta sellaisesta. Komein tuntemani kissa herra.

Photobucket

Photobucket


En ole blogiini juurikaan laittanut kuvia lapsistani, mutta nyt teen poikkeuksen. Kuva on otettu jokunen vuosi sitten virpomisreissulla isomummolan aitan terassilla. Kuvan pupujussi on mielestäni  super söpö ja näin pääsiäisen lähestyessä kuva ajankohtaankin sopiva.

Photobucket


Minä jaan haasteen eteenpäin seuraaville ihanaisille:

Mialle
Mussulle ja
Katrille

Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille!

4 kommenttia:

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails