lauantai 11. kesäkuuta 2011

Kissojen kaupunki

                                   Vieläkö jaksatte reissukuvia? Ei se mitään, niitä tulee kuitenkin ;)

Joku oli lukija olikin toivonut kuvia ruuista ja rakennuksista.  Mielelläänhän minä näitä kuvia postailen, joten niitä siis vielä ainakin luvassa.
Ruokia en paljokaan kuvannut. Ne olivat sen verran herkullisia, että hävisivät nopeasti parempiin suihin. Ravintolassa ruokailu oli hieman edullisempaa kuin Suomessa.


Fetasalaatti oli niin namia! Salaattimaustetta ostettiin kotiinkin. Tykkään kovasti kalaruuista ja tilasinkin kalaruokaa useita kertoja. Annosten koko oli vähän toista kuin Suomessa! Annokset olivat niin isoja, että niistä riitti vielä kissakavereillekin, joita saarella piisasi aika mukavasti. Ei suotta kutsuta Rodosta kissojen kaupungiksi.



Harmitti ettei tajuttu pakata kissanruokaa kotoa laukkuihin mukaan! Nälkäisiä suita kun olisi riittänyt ruokittavaksi. Ei onneksi nähty kuin yksi tosi huonokuntoinen kissa,  joka oli likainen ja surkean näköinen. Taisi olla reppana sairas. Likäksi nähtiin pari kissaa joilta puuttui toinen silmä. 

Nyt äkkiä auringonottoon terassille, huomiseksi kun on ennustettu jo ukkoskuuroja!




1 kommentti:

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails