perjantai 18. huhtikuuta 2014

Maastoa ja raitaa

Kävin eilen hieman kiertelemässä kauppoja.  En tiedä pitäisikö olla huolissaan, mutta en ostanut mitään ;) Kertaakaan en edes ahtautunut sovituskoppiin. No, lauantainen autokauppa reissu selittänee hieman tilannetta ja ehkä en ole vielä menettänyt ihan otetta kuitenkaan ;)  Käytiin systerin kanssa lounastamassa ja oli kyllä kivaa" laatu-aikaa". Liian harvoin tulee tehtyä yhdessä mitään vaikka melkein naapureina asutaankin.

Ajattelin pitkästä aikaan laittaa teille hieman asukuvaa. Edellinen julkaisemani asupostaus olikin pikkujoulu asu. Tämä on siis tämän vuoden ensimmäinen asupostaus, jos ei treenivaate postauksia lasketa mukaan.
Ihmettelen vaan mitä tuossa kollaasin viimeisessä kuvassa oikein tapahtuu ;)

Minulla oli päällä huuto.netistä huutamani  takki yhdistettynä raitapaitaan. Olen tosi huono yhdistelemään erilaisia kuoseja, mutta minusta tuo raita sopi tuohon maastokuosiin aika hyvin. On muuten vaikea  ottaa sellaisia kunnollisia asukuvia, ainakin jos pitää itse kuvata itseään. Eli nostan kyllä hattua kaikille muotibloggareille.


Kuten kuvista näette olen pysynyt tiukkana enkä ole marssinut ottamaan uusia ripsenpidennyksiä. Jee, hyvä minä! Eiköhän näistäkin tyngistä taas parin kuukauden päästä viimeistään saada jotain kunnon ripsarilla aikaiseksi.

Takki Forever21
Paita Lindex
Huivi Seppälä
Housut Vila 
Kengät Converse


                                                                          

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä ripsien kasvatukseen , mä hiljattain olin samassa tilanteessa, ja todella nopeasti ne ripset palautui ennalleen :) en ole kaivannut, ainakaan toistaiseksi, ripsihuoltoja tippaakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainainen huoltoaikojen varaaminen on kyllä aika rasittavaa. Vaikka kyllä minä vakaasti harkitsen taas kesälomaksi pidennysten ottamista.

      Poista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails