lauantai 17. tammikuuta 2015

Nail swag


Moi!

Noin kerran viikossa tehdä näprään itselleni uudet lakkaukset kynsiin ja tässäpä tiistai-illan tuotosta.
Ei onnistunut ihan niin hyvin kuin olin ajatellut, mutta ihan kivat näistä sitten loppupelissä tulikin.


Lakkasin ensin koko kynnen valkoisella essien lakalla ja sitten teippien avulla nuo mustat alueet. Lopuksi vielä tein blingilakalla tuon kiiltävän osuuden. 




keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Legendaarinen


Heipä Hei!

Ihastuin tähän L'oréalin  uudistuneeseen  Elnett hiuslakkapulloon kaupan hyllyssä ja vaikka en ole koskaan juurikaan pitänyt Elnettin tuoksusta päätin ostaa kokeeksi pullon itsellekin, kun sopivasti entinen hiuslakka olikin loppumassa. Uudistuneen pullon lisäksi hiuslakassa olikin uudistunut tuoksu.


Lupauksen mukaisesti lakka on helppo harjata hiuksista pois eikä se teen hiuksista koppuraa. Tuoksu on mielestäni kuitenkin edelleen aika erikoinen vaikkakin hieman miellyttävämpi kuin edeltäjässään.  Ihan kelpo tuote, mutta voi olla, että pitäydyn edelleen muissa hiuslakka merkeissä. 
Mutta onhan noi pantteriraidat kultaanyhdistettynä aika eläimellisen ihanat, ei siitä mihinkään pääse ;)




Kullanhohtoista keskiviikkoa toivollen,








tiistai 13. tammikuuta 2015

Helmiä ja säihkettä



Olen viime aikona hävittänyt useita korvakoruja ja nyt korulippaassa nököttää monta paritonta korvisraukkaa. Minun oli siis ehdottomasti aika  hankkia muutamat uudet korvakorut. Tykkään arkena käyttää nappikorviksia ja sellaisia hommasin tälläkin kertaa.    




 Helmikorvakorut ovat hopeaa ja ne ostin ihan koruliikkeestä. Kultaiset pallerot taas ovat ihan puhdasta rihkamaan ne löytyivät Glitteristä.  

                              


                 Helmenhohtoista tiistaita Sinulle!


                               


lauantai 10. tammikuuta 2015

Kynsiä ja proteiinipatukoita

                                           


                            Ihanaa lauantaita!

Nukuin oikein super hyvät ja pitkät yöunet ja nyt suorastaan pursuan energiaa! Tänään olen ajatellut siivota kaapeista ylimääräisiä romppeita  kirpparille ja tehdä  kotitekoisia proteiinipatukoita tällä ohjeella klik, klik.  Mutta nyt ihan ensin salille! Mukavaa päivän jatkoa teille kaikille! Tässäpä teille vielä kuva kynsistä, jotka tein pari päivää sitten.



Minkälaisia suunnitelmia teillä on tälle päivälle? 



keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Rocky road leivokset valkosuklaalla

                           

                             Heipskukkuu!

Tyttäreni täyttää aina vuosia uuden vuodenaattona ja tänä vuonna hän etsi itse netistä leipomisohjeita ja tekikin itse ison osan tarjoiluista. Yksi tarjoiluista oli valkosuklaiset Rocky Road leivokset, joidenka ohjeen tytär nappasi Saijiksen blogista. Jos tuo Saijiksen blogi ei ole teille ennestään tuttu niin kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa sinne. Aivan ihania kuvia!

                 Rocky Road leivokset valkosuklaalla

Tarvikkeet:

200g Fazerin Sinistä suklaata
130g Pandan tummaa suklaata
80g Pandan valkosuklaata
25g voita
vaahtokarkkeja
Candy Kingin Bubblizz karkkeja
Suolapähkinöitä



 Sulata Fazerin sininen, tummasuklaa ja voi erikseen.  Sulatuksen jälkeen sekoita suklaat keskenään kulhossa ja lisää viimeinä joukkoon voisula.




Pilko täytteet pieniksi paloiksi. Karkit ja vaahtikset on kätevä leikata saksilla pieniksi. Vuoraa pieni vuoka leivinpaperilla ja kaada taikinasta hieman yli puolet vuuan pohjalle. Lisää täytteet ja loput taikina. Koristele valkosuklaalla. Nosta jääkaappiin kovettumaan.



Vaikka ohjeeseen kuluikin aika paljon suklaata leivoksia itsessään tuli aika vähän. Eli kovin suurelle vierasjoukolle yhdestä annoksesta ei riitä.  Näiden lisäksi tyttönen teki myös  toffee valkosuklaa kakun, jonka ohjeen löydät täältä Face tomorrow today blogista.

                                      Mukavaa illan jatkoa toivotellen,

                                     





tiistai 6. tammikuuta 2015

Namusia juttuja

                 


                   Hassun hauskaa loppiaista!

Sain viime viikolla Yves Rocherilta  blogin kautta ihania juttuja joulun Limited edition sarjasta testattavaksi. Tuotteet oli tarkoitettu joululahjaksi, mutta syystä tai toisesta ne saapuivat tosiaankin vasta viime viikolla.
Paketissa tuli viisi ihanaa tuotetta, huippukiiltävä kynsilakka, herkullinen käsivoide ja suihkusaippua, kullanhohtoinen jauheluomiväri ja Sexy pulp huulikiilto. Käsirasvaa lukuunottamatta kaikki tuotteet olivat minulle jo ennestään tuttuja.





Olen saanut samanlaisia kynsilakkoja Yves Rocherilta aikaisemminkin testattavakseni ja itseasiassa tuosta ihan samansävyisestä Aubergine lakasta olen kirjoitellut aikaisemminkin täällä. Tuon linkin takaa löydät myös lakasta kuvaa kynsissä.




Käsivoiteessa ja suihkusaippuassa on aivan taivaallisen hyvä tuoksu! Käsivoide imetyi nopsaa, eikä jättänyt tahtaista tunnetta. Saman sarjan suihkuasaippuasta kirjoittelin viime joulun alla täällä.
Myös jauhemaista luomiväriä minulta löytyy ennestäänkin tosin hieman eri sävyisenä, niistä voit lukea täältä



                             Kiitos Yves Rocherille ihanista tuotteista!
  

                                            ♥


                                                                 



maanantai 5. tammikuuta 2015

Aurajuusto, persimon pipaprit

         
                

                              HeippaRallaa!

Tämä posti tulee nyt hieman myöhässä koska joulu meni jo ajat sitten mutta jaan tämän nyt kuitenkin vielä teidän kanssa. Ehkä teiltä löytyy vielä pipareita pyörimästä keksipurkkien pohjalta ja tässäpä teille vinkki miten popsia ne pois jos pelkkä piparinmaku on jo alkanut kyllästyttää.


 Piparin ja sinihomejuuston yhdistelmä on varmaan monelle tuttu, mutta oletteko maistaneet yhdistelmää, johon lisäätte vielä persimonia? Nappasin vinkin K-kaupan ruokalehdestä. Kokeilemisen arvoinen yhdistelmä!


Mukavaa maanantaita ja tynkäviikkoa toivotellen, 





lauantai 3. tammikuuta 2015

Lorna Jane kalenteri

                      





                        Huomenta päivää!

Tämä bloggari heräilee ainakin hetkellisesti jälleen talviuniltaan. Toivottavasti teillä oli kiva joulu ja vuosi vaihtui mukavasti! Minä pääsin loppuvuodesta jälleen mukavasti liikunnan makuun ja samalla traivilla yritän aloittaa uuden vuodenkin. Liikuntatsemppariksi ja päiväkirjaksi hankin tälle vuodelle Lorna Jane kalenterin. 




Kalenterissa on jokaiselle viikolle oma positiivinen sitaatti, liikuntavinkkejä ja ruokaohjeita. Hyvä hankinta, vaikka hinta minun makuuni  hieman suolainen olikin. 


Tilasin kalenterin Lavli verkkokaupasta, joka myy noita ihania Lorna Jane tuotteita. Sain oman kappaleeni vielä itse Lorna Janen nimikirjoituksella varustettuna :)



Lorna Janen sanoin toivotan teille oikein energistä alkanutta vuotta 2015!

"Move Your Body. Nourish From The Inside Out. Believe Anything Is Possible. LIIKU joka päivä. RAVITSE kehoa ja mieltä. USKO itseesi, kaikki on mahdollista."


                                                                        


my might also like

Related Posts with Thumbnails