Eilen suoristin hiukset taas pitkästä aikaan. Yhteen aikaan en voinut sietää yhtään kiharoita ja vetelin joka aamu hiukset suoristusraudalla. Minulla on jonkun verran luonnonkiharat hiukset, joten suoristamisessa on tosiaankin oma hommansa. Nyt taas on sellainen vaihe, että mielumminkin kiharran hiukset. Ihan kivathan noi on noin suoranakin, mutta jotenkin tuntuu että nuo suorat hiukset vievät piirteitä vielä enenmmän alaspäin ja muistutan lähinnä noita-akkaa ;)
Vilasta ostettu musta-valkoinen raitamekko on ollut yksi lemppareitani viime aikoina. Olen usein yhdistänyt sen tennareihin ja biker takkiin.
Näin samaisen mekon sini-valkoisena Pintariipaisuja blogin Emmalla ja hänen inspiroimanaan yhdistin mekkoon pantterihuivin. Emmalla on muuten paljon muitakin kivoja asuja ja kauniita kotikuvia, eli kannattaa käydä kurkkimassa jos blogi ei ole sinulle ennestään tuttu.
.
Jaahas, me lähdetään tästä poitsun kanssa takki ostoksille Voi kertoa ettei tule olemaan helppo homma löytää teinarille takkia tästä tuppukylästä.
*Pyyhkii hikeä otsalta*
Mutta palaillaan beibet ★


























