Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ripsienpidennys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ripsienpidennys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Tekoripsiä ja kuitumaskaraa


Instassa minua seuraavat tietävätkin, että olen päättänyt (sydän verta itkien) luopua vihdoinkin ripsenpidennyksistäni. Pidennykset ovat olleet minulla nyt nelisen vuotta ja ainoastaan yhden parin kuukauden tauon olen tainnut välissä pitää pidennyksistä. Viimeisimmäksi minulla on ollut volyymiripset ja niistä luopuminen on tuntunut kyllä vaikealta. Omat ripset näyttävät niiden jälkeen aivan säällittäviltä ja näky aamulla peiliin katsoessa on vähintääkin pelottava ;) Jostain luin, että risiiniöljyllä saa ripset kasvamaan ja sitä kävinkin heti ostamassa kun loputkin pidennykset olivat tipahdelleet pois. Olen nyt valellut sillä ripsiä joka ilta ennen nukkumaan käymistä. You Tubessa ja jossain ulkolaisissa blogeissa  hehkutettiin myös Younique Moodstruck 3D kuituripsaria  ja pitihän sekin sitten tilata kun kätsysti löytyi vielä eBaystä.




Ripsiväri toimii niin, että ensin laitetaan ripsiin tavallisesti käyttämääsi ripsaria ja annetaan sen kuivahtaa hetken. Sitten laitetaan pidemmässä tuubissa olevaa Transplanting geeliä kerros ja ennen kuin geeli ennättää kuivahtamaan laitetaan pienemmässä tuubissa olevia kuituja ripsiin. Lopuksi vielä kerros geeliä estämään kuitujen variseminen poskille.








Kuulostaa ehkä hiukan työläältä, mutta yllättävän nopsasti nuo kaikki vaiheet ovat kuitenkin toteutettavissa.




Parina aamuna olen laittanut nyt tuota kuituripsaria ja täytyy kyllä sanoa, että kyllä sillä saa näyttävämmät ripset kuin tavallisella ripsarilla. Jälki ei ehkä ole siistein mahdollinen, mutta tuohon turvaudun nyt ainakin siihen saakka kunnes omat ripset ovat jälleen hieman tuuheutuneet (tai kunnes sorrun  jälleen pidennyksiin...)

eBaystä löytyy muuten myös tekoripsiä ihan älyttömän edulliseen hintaan. Tämän hoksattuani en taida enää mualta ripsiä ostaakkaan. Tuo kuvan paketti maksoi jotain 90 senttiä! Testasin ripsiä eilen ensimmäistä kertaa. Hyvin pysyivät paikoillaan vaikka kävin salillakin hikoilemassa. Ripset olivat suhteellisen luonnollisen näköiset, ehkä vaan himpun liian pitkät. Katsotaan josko saisin ripsistä kuvaa "in action" vaikka instan puolelle tässä joku päivä.


Ripsijuttujen lisäksi tilasin eBaystä pari matta huulipunaa lisää. Lime Crimen huulipunista ja tuosta tilaamastani Cashmere sävystä olin lukenut myös netistä hehkutusta, mutta itse asissa minusta tuo musta korkkinen Qi Best huulipuna on osoittaunut paremmaksi. Sitä tilaan varmasti lisääkin. Alkuun puna tuntuu huulissa tahmealta mutta kestävyytensä puolesta on kyllä loistava tuote.


                           Räpsyvin terkuin,

                                                                           


torstai 10. huhtikuuta 2014

Alaston fiilis

Olen päättänyt nyt luopua hetkellisesti ripsienpidennyksistä. Olen tykännyt ripsistä ihan älyttömästi ja nyt hieman jännittää miten selviän ilman niitä.  Pidennykset ovat olleet minulla ilman taukoja 2 vuotta ja 8 kuukautta. Ei niitä lienee suositeltavaa pitää noin kauan putkeen... Enkä edes uskalla miettiä paljonko niihin on uponnut rahaa... Vaikkakin täällä meillä huollot ovat ilmeisesti huomattavasti  edullisempia kuin isommissa kaupungeissa.



 Pidennyksistä on hyvä pitää välillä taukoa, jotta omat ripset saavat levätä ja vahvistua. Olen huomannut, että viime aikoina ripset eivät ole pysyneet yhtä kauan kauniina vaan huoltovälit ovat hieman lyhentyneet. Ajattelin, että tauko olisi hyvä pitää tässä vaiheessa, vaikka suunnittelenkin jo ottavani kesäksi uudet pidennykset. Tässä ennättää siis pitämään muutaman kuukauden tauon. Sanotaan, että omien ripsien ei pitäisi kärsiä pidennyksistä jos ripset on laittanut ammattitaitoinen laittaja, mutta kyllä minä ainakin hieman pelkään miltä ovat ripset näyttävät pidennysten jälkeen.  Vaikkei ne varsinaisesti olisivatkaan kärsineet, niin kyllähän ne aika nöpöiltä varmasti noiden pidennysten jälkeen tuntuvat. Ja väkisten omiakin ripsiä on irronnut ja katkeillut  pidennysten mukana.


Minulla on vielä jokunen hassu pidennys jäljellä ja nyt ajattelin aloittaa omien ripsien vahventamisen. Ostin Talika Lipocils hoitogeeliä, jonka luvataan kasvattavan, tuuheuttavan ja taivuttavan ripsiä. Myös ripsien värin luvantaan syvenevän.



Geeliä laitetaan aamuisin harjalla ripsiin ennen meikkaamista ja illalla geeliä leviteään harjalla tai levittimellä ripsen tyveen. 


Ennen ripsienpidennyksen ottamista käytin Neulash ripsiseerumia, mutta kyllästyin aika pian tulosten odotteluun ja kävin sitten ottamassa pidennykset. Silloin pelkäsin jääväni koukkuun pidennyksiin ja niihän siinä sitten kävikin ;)
Päädyin nyt testaamaan tuota Talikaa edullisemman hinnan vuoksi.



Pidennysten kanssa ei ole voinnut käyttää mitään öljyä sisältäviä meikkejä ja erilaisten kasvovoiteiden käytön kanssakin olen yrittänyt olla erityisen varoinen. Nyt tällä ripsitauolla aioin siis hölvätä kasvoihin kaiken maailman tökötit jota kaapista löytyy kun ei tarvitse varoa ripsiä.                       Pitäisi yli kahden vuoden tauon jälkeen siis lähteä ripsiväri ostoksillekkin. 

Suositelkaahan jotain hyvää ripsaria. Sellaista mahdollisimman pidentävää ja tuuheuttavaa. Myös vinkkejä omien ripsien kasvattamiseen otetaan vastaan mielellään :)

                                  


torstai 19. heinäkuuta 2012

Räpsyttimet

Tibs pyysi minua raportoimaan kuinka parisen viikkoa sitten laitattamani ripsienpidennykset ovat kestäneet ja milloin menen huoltoon.  Ensimmäisessä ripsihuollossa kävin tiistaina, eli reilu kaksi viikkoa ripsienlaitosta. Minulle oli varattu tunnin huoltoaika, mutta katsottiin kosmetologini kanssa että puolen tunnin huolto on riittävä. Ripset olikin vielä hyvässä kuosissa ja  kosmetologini ihmettelikin miten olen saanut ripset kestämään noin hyvin. Jee hyvä minä ;)

Photobucket

                                   Photobucket


Toisessa silmästä oli hiukan enemmän pudonnut ripsiä, mutta sitä ei kyllä näistä kuvista juurikaan erota. Kovin suurta eroa ei ripsissä olekaan ennen ja jälkeen huollon, joten tosi hyvin ovat kyllä pidennykset kestäneet. Varasinkin seuraavan huollon vasta neljän viikon päähän, tarvittaessa otan yhteyttä aikaisemmin. Tällä kertaa silmät eivät ärtyneet liimasta eikä punoitusta ole ollut silmissä.
Ostin ripsille Longer Extension coating  hoitoaineen.  Tuotteen mukana ei tullut sen kummoisempaa käyttöohjetta. Sen tiedän että ainetta ei pidä kerralla käyttää paljoa, muuten ripset saattavat klimppiintyä kiinni toisiinsa. Onko teillä kokemusta tuosta hoitoaineesta? Käyttövinkkejä otetaan mielellään vastaan.





tiistai 17. heinäkuuta 2012

Pioneja ja ripsiä

Pionit olivat kukkineet sillä välin kun me oltiin reissussa. Viime päivien sateet ovat riepottaneet kukkasia ja pelastin viimeisen mallikelpoisen yksilön  sisälle maljakkoon.




Tänään menen  ensimmäiseen ripsihuoltoon.  Ripsienlaitosta on nyt reilu kaksi viikkoa aikaa ja ripsiä on putoillut jonkun verran. Kosmetologi suosittelikin, että ensimmäinen huolto kannattaa tehdä jo parin viikon päästä ripsienlaitosta, koska ei voi tietää missä kasvuvaiheessa oma ripsi on. Jos sattuu  olemaan juuri vaihtumisvaihe, niin ripsiä saattaa tippua jonkun verran jo parin viikon aikana. Putoilevissa pidennyksissä on silloin oma ripsi mukana ja juuri näin on minulla ollutkin. 
Mutta tänään saan taas räpsyttimet kuntoon :)



tiistai 3. heinäkuuta 2012

Minkki ripset

Kävin viime viikolla laitattamassa pitkään haaveilemani ripsienpidennykset. Silmän ulkonurkkaan laitettiin 15 mm ja sisänurkkaan 11 mm ripsiä. Alkuun ripset tuntuivat oudoilta ja olo oli kuin jollain sarjakuvahahmolla, mutta pian ripsiin tottui ja nyt tykkään näistä tosi paljon.

Photobucket

Minulla punoitti silmät jonkun verran vielä seuraavana päivänäkin ripsienlaitosta ja hetken jo pelkäsin, että sainko liimasta jonkun allergisenreaktion. Onneks sitten seuraavana aamuna punoitus oli kokonaan poissa.

Photobucket

 Ripset ovat aika näyttävät ja muuta silmämeikkiä en olekkaan käyttänyt ripsienlaiton jälkeen. Ihana, kun on "silmät valmiiksi päässä" aamulla ylösnoustessa ja meikkaus ajassa säästää aamuisin aivan älyttömästi.
          (Kahdessa alimmassa kuvassa yläluomilla on hieman aurinkopuuteria korostamassa silmiä.)


Photobucket

                                           Mies sanoi, että näytän virkeältä nukkuessakin :)

Photobucket

En siis jaksanut odotella NeuLash kuurin tuloksia enää kauempaa... Mutta ei hätiä mitiä lopun NeuLashin voin käyttää näiden pidennysten kanssa.




my might also like

Related Posts with Thumbnails