Näytetään tekstit, joissa on tunniste Niksit/Tips. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Niksit/Tips. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Ruokien nimikortit noutopöytään

Henkilön Hanna Naukkarinen kuva.

Heipä hei taas pitkästä aikaan! Helle aalto on hellinyt meitä suomalaisia ja tietokoneella istuminen  ei ole tuntunut viime päivinä oikein houkuttelevalta vaihtoehdolta. Siksi täällä blogissakin on vietetty hiljaiseloa vaikka takataskussa onkin ollut valmiina muutama postausaihe jo valmiina pidemmän aikaan. Tänään heräsin kuitenkin sateen ropinaan ja ajattelin vihdoinkin postata teille  muutaman kuvan pojan ylppärijuhlien tarjoiluista,  ja jakaa vinkin helposta ja mielestäni kivasta vinkistä kuinka merkata tarjoilut juhlapöytään.

Henkilön Hanna Naukkarinen kuva.

Ruokien "nimikorttien" tekemiseen tarvitset vain kuohuviini/shampanjapullon korkkeja, puukon sekä pieniä kartonkilappusia. Tekstit voit halutessasi tehdä joko koneella tai jos sinulla on kaunis käsiala niin käsinkirjoittamalla. Itselläni ei valitettavasti ole kaunista käsialaa, siksi päädyin kirjoittamaan tekstit koneella.




Mielestäni tätä samaa ideaa voisi hyödyntää myös paikkakorteiksi esim. hääjuhlissa. Eli eikun vaan skumppapulloja tyhjentämään :)

Laitettiin lahjapöytään myös tälläinen lasipurkki, johonka vieraat saivat kirjoittaa pienille lappusille elämänohjeensa tuoreelle ylioppilaalle. Näitä lappusia oli sitten kiva lueskella juhlien jälkeen.


Minun juhla-asusta ja kampauksesta löytyy kuvia Instagramin puolelta alapäin rullaamalla.



sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Pari yllättävää must have tuotetta meikkaukseen

Hello ihanaiset!

Edellinen postaus,
jossa vinkkasin teille edullista meikkilöydöistä, joita tein Essencen hyllystä nousi välittömästi kuukauden luetuimmaksi postaukseksi. Päätinkin nyt jatkaa tätä postausarjaa ja postata teille muutamasta hieman yllättävästä meikkausvinkistä. Molemmat vinkit ovat nousseet somehiteiksi, joten pitihän niitä minun testata. 
 
 
Kumpikin tuote on ostettu marketista hieman yllättävistä hyllyistä, toinen on miesten hyllystä ja toinen vauvojen hyllystä :)
After shave balmia olen käyttänyt ehkä noin kuukauden ajan meikinalusvoiteena ja se tosiaankin toimii  myös siinä tehtävässä. Parranajosta minulla ei onneksi olekkaan kokemuksia ;) Balsami jättää ihon pinnan hieman nihkeäksi, jolloinka meikkituotteet ikään kuin tarttuvat siihen kiinni. 

Vauvatalkkia olen käyttänyt, tosin vasta pari kertaa tummien silmänalusten piilottamiseen sekä tuomaan valoa kasvoille. Talkki tuntuu ihanan kevyeltä iholla ja pidän sen tuoksusta. 
You Tubesta löytyy useita videoita meikkibloggaajilta, jossa he käyttävät meikkaukseen näitä tuoteita. Vauvatalkki videoita löydät esim. hakusanoilla Baby Powder baking makeup.
 
  
Kartutin eilen meikkiarsenaaliani myös Maybellinen Master camo peiteväripaletilla. Eteenkin tuo vihreä väri houkutteli testaamaan sitä punertaville nenänpieluksille. Kokeilin äsken tuotetta pikaisesti ja tuote vaikutti oikein hyvältä. Ehkä en arkiaamuisin jaksa enkä ennätäkkään tämän kanssa pelaamaan mutta silloin ainakin kun on aikaa meikille hieman enemmän tulee tätä varmaankin käytettyä.

Lopuksi vielä edullinen käsirasva vinkki Pirkalta, Q10 käsivoide. Hintaa purkilla oli muistaakseni noin kaksi ja puoli euroa. Mieto tuoksu ja hyvä imeytyvyys :)


Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa sinulle! 
 
 Jos sinulla on heittää yllättäviä tai edullisia meikki-/kosmetiikkavinkkejä niin kirjoittelepas niitä ihmeessä tuonne alas kommenttilootaan :)

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Riisikakku pizza

Heipä hei! Nyt heitän teille pikaisena postauksena kehiin älyttömän hyvän vinkin jos haluatte tehdä pizzan helposti ja vielä gluteenittomasti. Nimittäin laitat vaan suosikki pizzatäytteet riisikakun päälle ja ei kun pizzat uuniin. Pizzat paistuvat muutamassa minuutissa ja voit ottaa ne pois uunista kun juusto on sulannut. Eli pizzat valmistuvat muutamassa minuutissa!



Omaan pizzaani laitoin pohjalle tomattikastikkeen, tonnikalaa, minitomaatteja, oliivia, ripauksen oreganoa ja mustapippuria ja päälle juustoraastetta. Vähentämällä juustoraasteen määrää olisi pizzasta saanut varsin kevyenkin.  

        Joko sinä olet testannut näitä riisikakku pizzoja?



 

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Hierova jalkakylpy


Moikka! Ihanaa aurinkoista II.pääsiäispäivää! Täällä alkoi päivä pitkillä aamukaffeilla ja jalkakylvyllä. Luin KuntoPlus lehdestä vinkin hierovan jalkakylvyn toteutukseen ja pitihän sitä heti päästä testaamaan. 



Tarvitset pesuvadin, johon laitat lämpöistä vettä, jalkakylpysuolaa ja lasikuulia. Istu mukavaan asentoon ja hiero jalkapohjia vadin pohjalla olevien lasikuulien päällä.  Ihanan tuntuista ja rentouttavaa! Minä en löytänyt mistään meidän lasikuulia, mutta käytin tuollaisia metallikuulia, jotka ovat tulleet lasten fortuna pelin mukana. Kuulia olisi pitänyt olla myös huomattavasti enemmän melkeimpä niin paljon, että koko vatin pohja pohja olisi täyttynyt.


Et siis tarvitse erikseen hierovaan jalkakylpylaitetta vaan voit toteuttaa hierovan jalkakylvyn helposti tällä yksinkertaisella vinkkillä. 


Pitääkin muistaa seuraavalla kauppareissulla ostaa isopussillinen lasikuulia kadonneiden tilalle :)







keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Uusia treenijuttuja ja itsetehty treenipäiväkirja


Urheiluvaatteissa värikkyys piristää kummasti ja pinkki onkin yksi lemppariväreistäni treenivaatteissa. Se vaan näyttää niin hyvältä yhdistettynä esim. mustaan ja valkoiseen! Kuvan pinkit leo pöksyt on Fit4you verkkokaupasta. Ihan parhaat päällä, eivät valu ja antavat hieman tukea. Ensin mietin onko housut vähän liian villit minulle, mutta nyt olen aivan rakastunut niihin ♥


KappAhlista ostin jokunen aika sitten uudet urheilurintsikat ja "pikkusukkia"


Viime vuonna minulla oli käytössä Lorna Jane kalenteri, johon merkkasin aina silloin tällöin treenejä ylös. Tänä vuonna en raaskinut tilata kalenteria vaan ostin  ihan perus vihkon, johon aloin merkkaamaan treenejä ja seuraamaan painoa ja muita mittoja.



Vihkoa olen koristellut lehdestä leikatuilla motivaatiokuvilla ja sloganeilla. Odotan aina, että pääsen merkkaamaan treenit, toistomäärät ja käytetyt painot salin jälkeen vihkoon ylös.
Toivonkin, että vihko auttaa pitämään motivaatiota yllä liikunnan suhteen. Eikä muutaman kilon painonpudotuskaan harmittaisi yhtään :) 


Aloitin täyttämään vihkoa vasta viikko sitten, mutta ihan kivasti on liikuntaa kertynyt ainakin parille ekalle sivulle :)
Mietin vähän, että vihkoon voisi kirjata myös ruokailuja  päiväkirjamaisesti ylös.




"The beginning of something brilliant"


-Toivotaan että tämä on sitä ;)




tiistai 4. elokuuta 2015

Salad in a jar



Salaatin kokoaminen lasipurkkiin ei lienee mikään uusi keksintö, mutta itse innostuin testaamaan ideaa vasta kun työkaveri suositteli tätä niksiä.  Sen lisäksi, että salaatti näyttää lasipurkissa huomattavasti stailimmalta kuin muovisessa eväsrasiassa tämä on myös toimiva kikka säilyttää salaatti tuoreenoloisena.

Otan joka päivä töihin lounaaksi itselleni salaattin ja kieltämättä jokailtainen salaatin vääntäminen on hieman alkanut tökkimään. Nykyisin toimin niin, että teen sunnuntaina valmiiksi salaatit purkkeihin maanantaille-keskiviikolle ja keskiviikko iltana sitten torstaille ja perjantaille.




Ideana on koota raaka-aineet purkkiin tiiviisti kerroksittain.  Jos käytät salaatinkastikkeita ne kannattaa laittaa purkkiin ihan alimmaiseksi.  Seuraavaksi kannattaa laittaa ainesosat, joiden haluaa hieman marinoituvan kastikkeessa. Itse laitan yleensä sipulit heti kastikkeen jälkeen silloin kun laitan sitä salaattiin. Sitten lisään tomaatit, kurkut ja sen sellaiset mitä nyt ikinä salaatissa keksinkin käyttää. Purkin voi koota oikeistaan miten itse haluaa, ja mikä näyttää silmään hyvältä. Seuraavaksi laitan raejuuston tai fetajuuston. Tonnikalan lisään juustojen päälle, ettei se pääse vettymään liiaksi. Päällimmäiseksi kannattaa laittaa vihreät osat; salaatinlehdet, pinaatit, rucola ja sen sellaiset.



Salaatti pysyy rapsakkana purkissa useamman päivän. Työpaikalla tarvitsee sitten vain kipata salaatti lautaselle ja se on valmista nautittavaksi. Kastike tulee vielä kätevästi  päällimmäiseksi salaattiin. 

Oletko sinä testannut tätä "purkkisalaatti" ideaa?


                                                                          





sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Miten pääset nopeasti bikinikuntoon?


 Minäpä kerron teille hyvän neuvon miten pääsee tosi nopsaan rantsukuosiin. Testattu on, joten tämä vinkki tosiaankin toimii ;)


                "Osta kivat bikinit, pue ne päällesi, mene biitsille ja 
ta-daa olet rantsukunnossa!" 


                                                         Yksinkertaista, eikö totta :)





                                                                                 


P.S Jos ihastuit kuvan bikineihin voit huutaa ne omaksesi edulliseen hintaan täältä: klick, klick



maanantai 27. tammikuuta 2014

Pinnistä!





Huomenta ihanat!

Tiedättekö, että olen vuosia käyttänyt pinnejä väärinpäin! Luin vasta pari viikkoa sitten jostain lehdestä että pinnit tule laittaa hiuskiin aaltoileva puoli alaspäin. Näin ne pysyvät paremmin paikoillaan. 

Vanha koira oppi siis jälleen jotain uutta :)

Mukavaa päivän jatkoa toivotellen, 




maanantai 11. marraskuuta 2013

Näpsäkkä säilytyslaatikko











Heipä hei!

Minä olen sellainen kynsilakka hamsteri ettei mitään rajaa.  Olen säilyttänyt tähän asti kynsilakat Ikean Godmorgon sarjan kannellisessa laatikossa, joka näkyy tuossa toiseksi alimmaisessa kuvassa.  Laatikko on muutoin ollut hyvä lakkojen säilytykseen, mutta minua on häirinnyt se, että kynsilakkapullot ovat kaatuilleet tuossa laatikossa. Nyt löysin ratkaisun siihenkin ongelmaan. Ostin Anttilasta teelle tarkoitetun kirkkaan muovilaatikon ja noiden pikkuisten väliseinien avulla eivät pullot enää kaatuile. Kannessa luki mustalla Tea, mutta tulostin tuollaisen kynsilakkapullon kuvan ja teippasin sen washiteipillä tekstin päälle.

Tälläinen "Niksi Pirkka" postaus maanantai päivään :)



maanantai 6. toukokuuta 2013

The Bow Bun

Törmäsin Pinterestissä hauskaan rusettikampauksen ohjeeseen. Omista hiuksistani ei vielä tuollaisia kampauksia saa tehtyä, mutta testasin kampausta tyttäreni hiuksiin. Ihan kiva tuli, vaikka ei lähellekkään yhtä hieno kuin tuossa alkuperäisessä ohjeessa, jonka linkitin tuonne loppuun. Mutta uskon, että harjoitus tekee mestarin tässäkin lajissa, eli tämä nyt oli vaan tälläinen harjoituskampaus ;)



                                                     Kampaukseen sopivat korvikset :)



Olen joskus kirjoittanut blogiini, että lapseni eivät halua heidän kuviaan julkaistavan tänne, mutta näihin kuviin minulla oli neidiltä itseltään lupa ♥


Tässä vielä se Pinterestin sivulta napattu ohje kampauksen tekemiseen:

The Bow Bun Tutorial | Beauty Tutorials


                                                        Nyt jännittämään lätkämatsin pariin :)

                                                                            

perjantai 14. joulukuuta 2012

Vinkkejä pukinkonttiin

Meillä ei ole viime vuosina juurikaan osteltu joululahjoja aikuisten kesken. Tein kuitenkin pienen kollaasiin kivoista jutuista, jotka voisi olla mukava saada kauniisiin joulupapereihin käärittynä. Uskon, että moni muukin voisi ilahtua noista samoista jutuista.




1. Eva Solo lintulauta, Inessa.fi. 2. Menu unplugged Drop kulho, Zalondo 3. Dolce Gusto circolo, Gigantti 4. Tangle teezer hiusharja, Tangle Teezer. 5. yöasu, Seppälä 6. Arne Jacobsen City Hall pöytäkello, Inessa.fi


Yhden yllä näkyvistä jutuista olen käärinyt lahjaksi tyttärelleni ja yhden itselleni. Arvatteko mitkä noista yllänäkyvistä jutuista löytyvät meidän kuusen alta tänä vuonna?

                                             


my might also like

Related Posts with Thumbnails