Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääsiäinen/Easter. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääsiäinen/Easter. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäispäivä








Nämä pääsiäisrakeet oli niin kauniita, että pitihän ne tänäkin pääsiäisenä ikuistaa tänne blogin puolellekkin.
  

Mukavia vapaapäivien jatkoja toivotellen, 



lauantai 19. huhtikuuta 2014

Liitutaulu munat





Meillä on tänä vuonna laitettu pääsiäistä aivan ennätys vähän esille. Edes raeruohoja ei tänä vuonna kasvanut. Tulppaanit, suklaamunat, pajunkissat ja nämä  pari pääsiäistä sitten maalaamani liitutaulu munat toimivat meillä pääsiäiskoristeina.  Pääsiäistä on otettu vastaan rauhallisissa merkeissä ihan vaan tässä kotosalla. Miehen vapaatkin alkavat vasta tänään, joten tänä iltana päästään vasta viettämään aikaa koko perheenä. ♥. Suunnataankin tänään vielä vanhempieni mökille viettämään iltaa ja päästään nauttimaan minun vanhempieni valmistamaa ruokaa. Aivan parasta, koko perhe saman pöydän ääressä ♥. Pakataan mukaan saunakamppeet ja tyttären jälkkäriksi valmistama persikkarahka ♥ . 

Tulipas paljon sydämiä, mutta sallittakoot se näin pääsiäisenä!


Mukavat pääsiäisen jatkot Sinulle!


maanantai 1. huhtikuuta 2013

JOY is the sensation of happiness









Ihanaa, ulkona paistaa jälleen aurinko!
 Melkein tekisi jo mieli kaivella terassikalusteet esille ja aloitella grillauskausi.  Ehkä maltan vielä kuitenkin mieleni sillä jos sääennusteisiin on uskomista niin on ensi viikonlopuksi ainakin tänne meidän suunnalle luvattu lumisadetta. 

Mutta tänään nautiskellaan viimeisestä vapaa päivästä ja aurinkoisesta säästä. Suunnitelmissa on ainakin  ulkoilua, kynsienlaittoa ja ehkä illalla vielä pientä crossarin veivaamista. 

Mitäs teidän päivän suunnitelmiin kuuluu?






sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Laihat ruohot

Ohrat ennättivät kuin ennättivätkin kasvaa pääsiäiseksi. Hieman kitukasvuiseksihan nuo jäivät, mutta eipä tuolla niin väliä ole. Hyvä että tässäkin talossa on edes jotain laihaa ;)




Aurinkoista ensimmäistä pääsiäispäivää!


                                                             
                                                                         

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Höyheniä ja liitutaulumaalia


 Viime pääsiäiseksi maalaamani mustat liitutaulumaali munat pääsivät tänäkin vuonna esille. 
Jälleen mustaa & valkoista, ei lienee yllätys kenellekkään ;)






                                                    

                                                        
                                \ /)
                                                                ( . .)❤
                                                                c(”)(”) 

Suloista pääsiäistä pupuset!



tiistai 26. maaliskuuta 2013

Pääsiäskortti askarteluja



Pääsiäiskorttien kanssa meinasi tulla hieman kiirus, mutta sain kuin sainkin ne eilen postiin.  Käytin jälleen noita iänikuisia mustavalkeita washiteippejä korttien askarteluun. Lapset olivat kyllä sitä mieltä, että ihan tylsät kortit kun ei ole yhtään väriä. Mutta minkäs sille voi kun oli  niin mustavalkoinen tyyppi askartelemassa ;)



Mikään kummoinen taidonnäyte kortit eivät kyllä ole, mutta ainakin ovat uniikkeja ihan jokainen kappale ;)



Tiistaiterkuin,

                                                                    

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Narsisseja ja suklaarakeita

Eilen iskeytyi  pitkästä aikaan migreeni, joten  pääsiäisen esille laittaminen jäi sitten hieman vaiheeseen. Onneksi päänsärky ei äitynyt ihan niin kovaksi kuin mitä se on joskus ollut, eikä tullut edes pahoinvointia. Tällä kertaa migreeni alkoi näköhäiriöillä eikä sillä pelottavalla koko toisen puolen kropan puutumisella niin kuin joskus nuorempana. Se oli kyllä hurja tunne!  Puhekkin meni aina ihan oudoksi kun kieli oli puutunut.



Perjantaina nappasin kaupasta narsissikassin ja suklaarakeita. Noi rakeet on niin parhaita ja niitä pitää aina pääsiäisenä olla astiassa pöydällä. Lapset kyllä hiukan ihmettelivät kun kielsin vielä syömästä niitä kertomalla että ne ovat koristeita ;)


Narsissit olivat eilen vielä ihan nupussa, mutta tänä aamuna jokunen kukka oli jo auennut. Narsissikassissa oli yhteensä kolme narsissia ja ripottelin niitä ympäri kämppään. En uskaltanut vielä laittaa niitä ulos etteivät vaan palellu. En kuitenkaan muistaisi nostaa niitä joka yöksi sisälle.


Jotenkin minä tykkään että noi kukkasipulit saavat ihan reilusti näkyä.



Pääsiäiskortitkin on vielä askartelematta, mutta jospa ne vaikka tänään saisi tehtyä niin ennättäisivät ehkä sitten vielä pääsiäiseksi perille postin kauttakin.


                                                                           


torstai 5. huhtikuuta 2012

Höyhenkranssi

Höyhenkranssit ovat  monipuolisia, ne käyvät niin joulu- kuin pääsiäiskoristeiksikin. Minusta höyhenkranssia voi pitää esillä muulloinkin ja meillä höyhenkranssi onkin ollut vanhan ikkunanpokan koristeena tuulikaapissa. Nyt pääsiäiseksi kranssi pääsi lipaston päälle koristeeksi. Arvatkaa vaan tekisikö mieli maalata nuokin munat liitutaulumaalilla. Pitäisikö?


Mukavaa kiirastorstai-iltaa kaikille!

♥



keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Matkitut DIY liitutaulumunat

Kaipasin hieman uusia pääsiäiskoristeita, mutta kaupasta ei oikein löytynyt mieleisiä. Jotenkin ei nyt vaan perinteiset tiput ja noita-akat iske ;)  Esmeraldalla blogissa näin kivan liitutaulumaalilla toteuttavan pääsiäiskoristelu idean. Idea oli riittävän yksinkertainen ja helponkuuloinen toteuttaa ja kun maaliakin löytyi iso purkillinen ennestään päätin minäkin alkaa tuumasta toimeen ja apinoida Esmeraldan idean.



Tiimarista kävin ostamassa tälläisiä edullisia pahvimunia ja maalasin munat liitutaulimaalilla sisä- ja ulkopuolelta.





Tuli minun mielestä aika kivannäköisiä ja nyt tekisi mieli maalata vaikka mitä tuolla maalilla ;)





Lapset kyllä ihmettelivät miksi pääsiäiskoristeiden pitää olla mustia. Joulunakaan eivät reppanat saaneet laittaa punaisia koristeita ;)




Höyhenideakin on napattu Esmeraldalta. Ihan itse keksin  kieputtaa tuon satiininauhan munan ympärille ja piirtää yhteen munaan raitoja  ;)




tiistai 3. huhtikuuta 2012

Viime pääsiäistä

                             Viime pääsiäisenä koristelut näytti meillä jotakuinkin tältä:


Tänä vuonna koristelut näyttää varmaan aika samantyylisiltä koska en ole saanut aikaiseksi ostaa mitään uusia koristeita. Ruohotkin kylvettiin vasta sunnuntaina joten pahalta näyttää ettei ne ennätä kasvaa pääsiäiseksi ...


maanantai 25. huhtikuuta 2011

Last easter pics

Viimeinen mahdollisuus postata pääsiäskuvia. Lupaan yrittää seuraavaksi keksiä jo jonkun muun postausaiheen! Olisiko toiveita aiheista?

Last chance to post easter pics! Promise this is my last easter post! Next time i try to figure out something else to post!







sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Päivänpuuhasteluja

Jep, ruohot ennättivät kuin enättivätkin kasvaa pääsiäiseksi. Tai no ei ihan kaikki kyvökset kylläkään, mutta ohrat  hyvinkin.


Tänään on ollut taas oikein mukava päivä!
Ollaan:
*leikitty suklaamunan piilotusta
* haravoitu pihaa
* puhdistettu terassin kivetykset lehdistä
* pelattu korttia ulkona
* hommattu ensimmäiset rusketusraidat
*juotu ulkona päiväkahvit
* pesty monta koneellista pyykkiä
* imuroitu auto
*hoidettu kastematoa ja tuhatjalkaista
*saunottu jäähyjen kanssa
* sekä tehty postaus kuvien kera, joilla ei taaskaan ole mitään tekemistä tekstin kanssa


Kivaa sunnuntai-iltaa! Ihanaa huomenna vielä vapaapäivä =)


perjantai 22. huhtikuuta 2011

Easter with Gwyneth Paltrow

Stylish woman with stylish table decoration! Enjoy your  easter folks!











my might also like

Related Posts with Thumbnails