maanantai 24. elokuuta 2015

Loistava pari



Käytän töissä aika useasti työkenkinä ballerinoja. Ne sopivat nätisti yhteen niin hameen kuin housujenkin kanssa.


Minulla oli kuitenkin jonkun aikaa yksien perusmustien ballerinojen mentävä aukko vaatehuoneessani sillä edelliset yksiväriset musta baltsut alkoivat olla jo tulleet tiensä päähän.



Surffailin netissä ja etsiskelin itselleni sopivia neutraaleja ballerinoja kunnes törmäsin näihin Butterfly twist balleriinoihin. Itse asiassa katselin näitä samoja kenkiä edellisen kerran Tallinnassa käydessäni mutta sillä kertaa ne jäivät vielä ostamatta.



Nämä on siis taitettavat ballerinat, jotka mahtuvat tosi pieneen tilaan vaikka käsilaukkuun.Ulkopohja on ohut, mutta ballerinat tuntuvat tosi kivoilta jalassa. Tuo kengän takana oleva  rypytys auttaa kenkiä pysymään topakasti jalassa. Minulla kun usein kengät höskyvät kantapäästä.  Käytin näitä tänään ensimmäistä kertaa ja pikkuisen tuo takaosa alkoi iltapäivästä hankaamaan, mutta toivottavasti kengät muokkautuvat hieman käytössä.



 Jos nämä osoittautuvat mukavaksi käytössä, toisin sanoen tuo takaosa herkiää hankaamasta,  pitää varmaan ostaa samat kengät myös jossain toisessa värissä. Ainakin vaaleanpunaiset tai leokuosiset voisivat olla aika herkut .




P.S Kävin kampaajalla perjantaina. Kuvaa hiuksista on instan puolella näkyvissä, kun rullaatte sivua hieman alaspäin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails