tiistai 4. elokuuta 2015

Salad in a jar



Salaatin kokoaminen lasipurkkiin ei lienee mikään uusi keksintö, mutta itse innostuin testaamaan ideaa vasta kun työkaveri suositteli tätä niksiä.  Sen lisäksi, että salaatti näyttää lasipurkissa huomattavasti stailimmalta kuin muovisessa eväsrasiassa tämä on myös toimiva kikka säilyttää salaatti tuoreenoloisena.

Otan joka päivä töihin lounaaksi itselleni salaattin ja kieltämättä jokailtainen salaatin vääntäminen on hieman alkanut tökkimään. Nykyisin toimin niin, että teen sunnuntaina valmiiksi salaatit purkkeihin maanantaille-keskiviikolle ja keskiviikko iltana sitten torstaille ja perjantaille.




Ideana on koota raaka-aineet purkkiin tiiviisti kerroksittain.  Jos käytät salaatinkastikkeita ne kannattaa laittaa purkkiin ihan alimmaiseksi.  Seuraavaksi kannattaa laittaa ainesosat, joiden haluaa hieman marinoituvan kastikkeessa. Itse laitan yleensä sipulit heti kastikkeen jälkeen silloin kun laitan sitä salaattiin. Sitten lisään tomaatit, kurkut ja sen sellaiset mitä nyt ikinä salaatissa keksinkin käyttää. Purkin voi koota oikeistaan miten itse haluaa, ja mikä näyttää silmään hyvältä. Seuraavaksi laitan raejuuston tai fetajuuston. Tonnikalan lisään juustojen päälle, ettei se pääse vettymään liiaksi. Päällimmäiseksi kannattaa laittaa vihreät osat; salaatinlehdet, pinaatit, rucola ja sen sellaiset.



Salaatti pysyy rapsakkana purkissa useamman päivän. Työpaikalla tarvitsee sitten vain kipata salaatti lautaselle ja se on valmista nautittavaksi. Kastike tulee vielä kätevästi  päällimmäiseksi salaattiin. 

Oletko sinä testannut tätä "purkkisalaatti" ideaa?


                                                                          





2 kommenttia:

  1. Just väänsin oman työpaikkasalaatin huomiseks ja kieltämättä se salaatin hakkaaminen joka ikinen ilta on alkanut kypsyttää. Täytyy kokeilla tuota purkkihommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Tänään söin sunnuntaina tehdyn salaatin ja vielä oli rapsakkaa :)

      Poista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails