Jokunen vuosi sitten olin totaalinen kenkäfriikki ja olin heikona eteenkin korkkareihin. Ostin älyttömän määrän kenkiä, joita sitten käytin kerran pari jos sitäkään. Osa vaan oli niin makeita, että ne oli saatava vaikka jo melkein ostaessa tiesin ettei niillä voi oikeasti kävellä. Ihan järjetöntä touhua!
Olen myynyt ison määrän kenkiä eteenpäin ja nykyisin olen enemmänkin heikkona lenkkareihin ja tennareihin kuin korkkareihin.
Viime viikonloppuna käytiin tyttären kanssa etsimässä hänelle juhkakenkiä. No, hänelle ei kenkiä löytynyt ainakaan vielä, mutta sitä vastoin minä löysin itselleni ihanuudet. Tykästyin niin näihin Tamariksen kenkiin, että ostin ne pidempiä aikoja miettimättä.
Luotan, että Tamariksen kengissä on niin hyvä lesti, että näillä jaksaa oikeasti kävellä ja seisoa. Minulla on monesti korkkareissa se ongelma, että ne lonksuvat kantapäistä ja näissä ei pitäisi sitä ongelmaa olla noiden nilkkaremmien ansiosta.
Vielä kun löydettäisiin tyttärelle ne hänen haaveilemat hopeiset korkkarit maltillisella kannalla niin olisimme molemmat valmiit kesän juhliin.
♥