Jaahas, se jo melkein koukuttelee pikkujoulukausi ovella, vaikka tuntuu että ihan vasta oli kesä. Ainakin kun näitä minun blogipostauksia katsoo. Kovin oli hiljainen syksy täällä! Osittain tähän on ollut syynä kiire, viimeisiään vetelevä tietokone sekä ihan selkeästi edelleen jatkuva inspiraation puute. Tykkään kyllä ottaa kuvia mutta jotenkin kirjoittaminen on aina ollut minulle haastavaa. Ehkä juuri siksi olen nykyään tykännyt ennemmän käyttää instaa. Se kun on niin nopsa käyttää, eikä tarvitse miettiä miten sanansa asettelisi :)
Tässä postauksessa ei kuvilla pääse kehuskelemaan sillä laatu on näissä otoksissa suorastaan surkea, mutta halusin jakaa ne kuitenkin teidän kanssa sillä sain ystävältä vinkin aivan ihanan makuiseen smoothieen.
Pistäppä blendiin banaania, mansikkaa ja mausteeksi suht reippaasti basilikaa.
Aikasta kiva makuyhdistelmä!
Kuvailin tänään muutamia viime aikaisia ostoksia kun kerrankin oli valoisa aamu. Katsotaan josko kone olisi sen verran yhteistyökykyinen, että saisin niistä jonkunlaisen postauksen aikaiseksi ensi viikon aikana.
Ihanaa aurinkoista sunnuntaita Sinulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Thanks for your lovely comment!