lauantai 25. maaliskuuta 2017

Puukäsi

 
Kevättä kotiin postauksessa haaveilin jostain pienestä puunvärisestä koriste-esineestä olkkarin tauluhyllylle. Nyt löysin sellaisen ja vielä sopivan kokoisen, jotta mahtuu tuolle kapealle hyllylle. Tilasin eBaystä puukäden ja olen tosi tyytyväinen tähän muutaman euron hankintaani.


Pääsiäiseksi ostin myös kauppareissultani pari puista pupua, mutta ne otan esille sitten vasta  lähempänä pääsiäistä.







maanantai 13. maaliskuuta 2017

Hyvää ja edullisesti

Moikka moi ja hupsista keikkaa! Niin se vaan on taas uusi kuukausi vaihtunut sitten edellisen postauksen. Aloitellaan maaliskuu parilla edullisella kosmetiikkavinkillä.

 En yleensä koskaan ostata Lidlistä mitään kosmetiikkatuotteita vaikka siellä silloin tällöin piipahdankin ruokaostoksilla. No tässä yksi päivä olin taas hakemassa sieltä salaattitarvikkeita ja pähkinöitä kun muistin, että silmänympärysvoiteeni vetelee ihan viimeisiään. Nappasin sitten Lidilistä Cien silmänympärysvoiteen ja olen nyt käyttänyt sitä muutaman viikon ajan. Hyvältä vaikuttaa ja luulen etten enää jatkossakaan tuhlaa rahojani kalliisiin silmänympärysvoiteisiin. Tämä alle neljän euron voide hoitaa tehtävänsä nimittäin varsin malliikkaasti. Ja mikä parasta kun aloin käyttämään voidetta huomasin myös silmäripsieni hieman kasvaneen! 


Toinen hyvä ja edullinen tuote on Rainbow kasvojenpuhdistus aine. Tämän tuoksusta en välttämättä oikein pidä, mutta meikit tällä puhdistuvat aika kivasti. Vaikka pidänkin ehkä enemmän sellaisista vaahtoavista puhdistusaineista luulen, että tämä purkki tullaan jatkossakin näkemään ainakin aika ajoin kylppärini hyllyssä.




my might also like

Related Posts with Thumbnails