sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Jussin kukkia

Juhannus vietettiin  mökkeilyn merkeissä. Ilma oli huomattavasti parempi kuin uskalsin edes sääennusteiden mukaan odottaa. Sade kiusasi lähinnä pikku kuuroina ja ajoittain aurinkokin jaksoi  jopa paistaa.  Itikoita oli kylläkin ihan riittämiin ;) Siis oikeesti, onko niitä aikaisempina kesinä ollut yhtä paljon?


Ruokaa ja hyvää seuraa tuli nauttittua paljon. Monta mukavaa muistoa tuli jällen taputeltua taskuun. Jaettiin vähän etukäteen  kuka tuo mökille mitäkin ruokaa. Minun tehtäväksi jäi mm.salaatin tekeminen. Tein salaatin hyväksi koetulla Halloumsalaatti ohjeella.  Luulen, että  salaatin myötä Suomeen tuli muutama Halloum fani lisää ;)


Äitini kävi tyttäreni kanssa keräämässä lähimaastosta luonnonkukkia maljakoihin ja kippoihin, ja kylläpä ne olikin kauniita!
Juhannusruusutkin kukkivat jo mökillä =)


Pikku floristi, eli tyttäreni oli tällä kertaa keksinyt yhdistää lupiineihin vihreää heinää. Harmi, ettei kuvasta ihan välity kuinka kaunis kimpusta tuli.


Tänään käytiin ihan ex tempore reissu naapurikaupunkiin alennusmyyntejä ihmettelemässä. Kaksi isoa pussia tavaraa lähtikin mukaan. Suurin osa tosin ihan normaalihintaista..

Huomenna olisi ensimmäinen virallinen kesälomapäivä (jos ei lasketa sitä viikkoa mukaan, jonka vietin siellä Rodoksella kuun alussa). Ensi viikolle onkin sovittuna monta mukavaa juttua. Huomenna olisi hammaspuhdistus, tiistaina kampaaja ja myöhemmin viikolla vielä intialainen päähieronta. Ja mikä parasta keskiviikosta alkaen on luvattu oikein aurinkoista säätä. Kyllä kelpaa lomailla =)





1 kommentti:

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails