torstai 24. huhtikuuta 2014

Eilistä asua ja suoristettuja hiuksia



Eilen suoristin hiukset taas pitkästä aikaan. Yhteen aikaan en voinut sietää yhtään kiharoita ja vetelin joka aamu hiukset suoristusraudalla.  Minulla on jonkun verran luonnonkiharat hiukset, joten suoristamisessa on tosiaankin oma hommansa. Nyt taas on sellainen vaihe, että mielumminkin kiharran hiukset. Ihan kivathan noi on noin suoranakin, mutta jotenkin tuntuu että nuo suorat hiukset vievät piirteitä vielä enenmmän alaspäin ja muistutan lähinnä noita-akkaa ;)




Vilasta ostettu musta-valkoinen raitamekko on ollut yksi lemppareitani viime aikoina. Olen usein yhdistänyt sen tennareihin ja biker takkiin.
Näin samaisen mekon sini-valkoisena Pintariipaisuja blogin Emmalla ja hänen inspiroimanaan yhdistin mekkoon pantterihuivin. Emmalla on muuten paljon muitakin kivoja asuja ja kauniita kotikuvia, eli kannattaa käydä kurkkimassa jos blogi ei ole sinulle ennestään tuttu.

.

Jaahas, me  lähdetään tästä poitsun kanssa takki ostoksille  Voi kertoa ettei tule olemaan helppo homma löytää teinarille takkia tästä tuppukylästä. 
*Pyyhkii hikeä otsalta* 

Mutta palaillaan beibet 




6 kommenttia:

  1. Kiva blogi liityin lukijaksi =)

    VastaaPoista
  2. Voi kunpa itsekin jaksaisi, tahtoisin suorat hiukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä suoristamisessa oma hommansa, eikä jatkuva suoristaminen tee kyllä hyvää hiuksille. Usein tulee vaan vetäistyä hiukset nutturalle, kun se on niin helppoa ja nopsaa :)

      Poista
  3. Hyvin sopii suoratkin hiukset. :) Tuota samaa mekkoa sovitin hiljattain, mutta siinä on valkoinen leveä raita juuri ikävästi vatsan kohdalla ja ei oikein imarrellut mun kroppaa. Vai oliko mulla liian pieni koko. :D Muuten tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin niin tyytyväinen kun myyjän suosituksesta uskalsin ottaa normaalia pienemmän koon. Se isompi ei olisi istunut niin nätisti. Sovitin muuten useampaa samaa kokoa olevaa mekkoa ja niissä oli kyllä jonkun verran koko eroja. Varmaan noi raidatkin saattaa mennä eri kappaleissa vähän erilailla.

      Poista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails