Moikka moi ihanaiset ja tunnelmallista perjantai-iltaa! Aika mojova fiilis kun tietää, että on parin päivän vapaat edessä :) Parasta viikonlopuissa on aamut ilman herätyskellon pirinää ja kiireettömät aamukahvihetket. Viikonlopulle onkin ihan kivoja suunnitelmia tiedossa mukaanlukien mm. Kasmirin keikka ja salillakin meinasin piipahtaa. Katsotaan, josko ennättäisin huomenna tai sunnuntaina vihdoinkin testailemaan ajankanssa myös uutta kameraani, josta postasinkin pari viikkoa sitten kuvan Instan puolelle.
Olen siitä aika täpinöissäni!
Tänä aamuna lämpömittari näytti vain reilua kahdeksaa astetta lämmintä ja sää on ollut tänään hieman sateinen. Täytynee siis myöntää, että syksy tekee pikkuhiljaa tuloaan. Vaikka olenkin kesän ystävä rakastan myös pimenevä syysiltoja ♥. On ihana sytytellä kotona kynttilöitä ympäri taloa ja kääriytyä sohvan nurkkaan pehmoisen torkkupeiton sisään vaikka siemailemaan teetä.
Näissä syksyisissä ajatuksissa ollessani sain sopivasti sähköpostia Espritiltä ja kävinkin pian postin luettuani ihastelemassa mitä kaikkea kivaan heidän nettikaupastaan löytyisi kotihiiren syysiltoihin.

Uu-la-laa! Kaikkea ihanaahan sieltä sitten löytyikin! Raidallisen rakastajana ihastuin tuohon pehmoisen näköiseen raita kylpytakkiin ja noi kotiballerinathan on ihan pakko saada! Tepsuttelen nimittäin kotona lähes poikkeuksetta jotkut töppöset varpaissa. Tähtikuosikin jatkaa suosiotaan vuodesta toiseen.
Espritiltä löytyy myös ihanan naisellisia alusvaatteita. Ainakin itselleni tämä oli positiivinen yllätys, en nimittäin tiennytkään että alusvaatteetkin kuuluvat heidän valikoimaansa! Aika upeita,vai mitä tykkäätte näistä pistiunelmista?
"Alle ihan liian hienoa" niin kuin sivuistoilla sanotaan ;)
Liiveistä löytyy muuten myös suurempia kuppikokoja (E-G).
Espritin nettimyymälästä löytyy kyllä vaikka mitä kivaa! Kurkkaapas vaikka tämä ihana sydän sateenvarjo, joka suojaa syyssateilta (klick, klick) tai nämä ihanat korut ja kellot, jotka tuovat tyylikkään loppusilauksen niin arki- kuin juhlapukeutumiseen. (klick, klick.)
P.S Tiesitkö muuten, että Espritillä on maksuton palautus ja postikulut pakettia kohden ovat vain 0,99 euroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Thanks for your lovely comment!