perjantai 17. helmikuuta 2012

"Louis Vuitton" kynnet

Ostin kivoja kullanvärisiä "Louis Vuitton" kynsitarroja, joilla sai mielestäni aika makeat kynnet aikaiseksi. Pohjalla  on Mavalan musta kynsilakka, jossa hieman kimmalletta mukana.


Ainut miinuspuoli, ja aika iso sellainen noissa tarroissa oli se, että vaikka laitoin useamman kerroksen väritöntä päällyslakkaa kuvien päälle, niin silti kuvista jäi törröttämään ikävät terävät reunat, jotka ottivat joka paikkaan kiinni. Kuviot pysyivät siis vain hetken siisteinä. Voi olla, että nämä olivat siis samalla sekä ensimmäiset että samalla viimeiset "Vuitton" kynteni. 



torstai 16. helmikuuta 2012

One lovely blog

Sain Kaksitassua blogin Jonnalta kivan tunnustuksen ystävänpäivänä. Kiitokset vielä Jonnalle!


                                     

Tunnustukseen liittyy seuraavat tehtävät:


1. Kerron linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle


En oikein muista mitä olen aikaisemmin kertonut teille itsestäni, mutta ei kait sillä niin väliä sillä tuskin kukaan mukaan niitä oikeasti muistaisikaan ;)

Mutta sitten niihin faktoihin:

1. Olen iltaihminen, voin valvoa ongelmitta vaikka miten myöhään. Aamuisin sitten en ole tosiaankaan mikään päivänsäde ja kärsin hieman käynnistymisongelmista.

2. Olen piiiiitkällä sairaslomalla töistä ja kaipaan jo kovasti takaisin töihin.

3. Yläasteella pidin listaa siitä mitä minulla oli ollut päällä, etten vaan liian usein käytänyt samoja vaatteita. Aika kipeetä ;)

4.  Olen horoskooppimerkiltäni kalat ja mielestäni aika tyypillinen sellainen.

5. Minua palelee usein ja siitä syystä olen alkanut epätykätä talvesta.

6. Kammoksun sukellusvene leffoja ja en varmaan koskaan voisi astua jalallani sukellusveneeseen.

7. Isoisäni on vihkinyt minut ja mieheni.


Tunnustus on jo varmaan monessa blogissa käynytkin mutta laitan sen nyt  kuitenkin eteenpäin seuraaville ihastuttaville blogeille:

















Olkaapa hyvät!




Something new

                                                                    16. SOMETHING NEW



Tämän päivän kuvahaasteen tehtävä  oli  jotain uutta. Olinkin unohtunut näyttää teille tähtihuivin, jonka voitin joku aika sitten huuto.netistä. Nyt siihen tarjoutuikin oiva tilanne =) 



keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Pitsiä & höyheniä

Eilisillä ystävänpäivä kaffeilla siskon luona oli päällä päivän teeman mukaisesti hieman vaaleanpunaista ja valkeaa.



                                      Kunpa pian tulisi kevät ja tarkenisi taas ulkona jakulla ja ballerinoilla ....

                                                                               ♥ ♥ ♥



My phone

                                                           15. PHONE


Minun puhelimeni on Nokia 700. 

Kännykkää kuljetan laukussa valkoisessa kännykkäkotelossa, jonka näette tässä postauksessa.



tiistai 14. helmikuuta 2012

Heart

14.HEART


Tämän  helmikuun kuvahaasteen kuvan välityksellä haluan toivottaa teille kaikille oikein sydämellistä ystävänpäivää!

♥ ♥ ♥







maanantai 13. helmikuuta 2012

Montako sokeripalaa?

Usein päivisin kun olen yksin kotosalla syön maustamatonta jogurtti hedelmien tai marjojen kanssa. Valmiit ananaspalat on myös tosi kätsyjä. Päälle vielä muutama Fitness muro ja nam kyllä on herkkua. Ja huomattavasti kevyempää kuin sellaiset valmiiksi maustetut jogurtit. Tiesitkö muuten, että maustetussa 2 dl jogurtissa voi olla jopa 14 palaa sokeria.




 No, okei ehkä noissa ananaspaloissakin on sokeria jonkun verran! Täällä voit testata montako sokeripalaa sinä söit eilen.

Blue

                                                               13. BLUE



Siivosin viime viikolla vaatehuoneen farkkuhyllyä, ja huomasin omistani aika monet farkut, joita syytä tai toisesta ei ole tullut pidettyä aikoihin.  
Tarkoitus olisi laittaa ylimääräiset minulle tarpeettomat pöksyt myyntiin tänne.



my might also like

Related Posts with Thumbnails