Viikonloppuna kaivelin viimein esille Tallinnasta ostetut kynsijutut, joista jo jossain aiemmassa postauksessani mainitsinkin. Ajattelinkin nyt tehdä ensimmäisen
nail tutorial postaukseni.
Ostin Tallinasta pari pakettia tuollaisia kynsien koristelutarroja. Ostaessani luulin kyllä, että ne on sellaisia kynsikalvoja tai mitä ne nyt on jotka hiustenkuivaajan avulla kiinnitetään kynteen. Jep, paketin päälläkin lukee sticker, mutta en sitä siinä shoppailunhuumassa huomannut lukea.
Elikkäppäs tarvitset aluslakan, pinsetit, bambutikun, lasiviilan, päällyslakan ja tietysti ne tarrat.
Ensiksi kynsinauhat työnnellään bambutikun avulla ja kynnet lakataan pohjalakalla. Kun kynnet ovat hyvin kuivaneet irrotetaan arkista pinsteillä sopivan kokoinen tarra.
Tarra asetellaan huolellisesti kynnelle. Bambutikulla voi siloitella mahdolliset rypyt.
Itselläni tämä vaihe osoittoutui aika hankalaksi. Minulla on tosi kapeat ja koverat kynnet, joten eteenkin kynnenkärkeen jäi ihan väkiste ryppyä.
Vilaa lasiviilalla ylimääräinen pois käyttäen viilaa kevyesti alaspäin. Itse leikkaisin osan saksilla pois.
Lopuksi vielä päälle päällyslakka. Itse tein sen virheen, että leikkasin kynsileikkurilla kynsiä siinä toivossa, että kärki siistiytyisi samalla, tuloksena se että osista kynsistä tarra "pakeni" hieman ja omaa kynttä tuli alta näkyviin. Jep, ja tiedetään ettei kynsiä saisi missään nimessä leikata leikkurilla muutenkaan!
Muutaman harjoituskerran jälkeen kynsistä saisi varmaan huomattavasti siistimmät. Lisäksi minun menossa tarrat eivät oikein tahtoneet pysyä paikoillaan vaan repsottivat jo lakkausta seuraavana päivänä.
Jos kiinnostuit näistä tarrroista huomaisn, että Suomessa niitä myy ainakin Seppälä. Luulen, että itse pysyttelen jatkossakin leimasin koristelussa.