keskiviikko 31. elokuuta 2011

Tapetilla vai ei sittenkään?

Yksi syksyn muotitrendeistä on 70-luvun tapettimaiset kuviot.  Ostin Seppälästä Eevaliina Frigrenin suunnitteleman mekon.  Ihastuin kaupassa juuri tuohon kuvioon. Mekko on kivasti hieman erityylinen kuin vaatteeni yleensä. Viikonloppuna meinasin laittaa mekon jo päälle, mutta huomasin miehen epäilevän katseen mekon nähdessään. Aloin itsekkin miettimään, että olikohan mekko  sitten kuitenkaan niin onnistunut ostos...
Suunnittelin käyttäväni mekkoa paksujen sukkisten ja paksupohjaisten nilkkureiden kanssa. Päälle  voisi ehkä sujauttaa karvaliivin.  Myös mustien housujen kanssa tunikana voisi mennä.




Tiedän ettei vaatteesta saa oikein kunnon käsitystä kun se roikkuu hengarilla, mutta mikä on teidän mielipide, pitoon vai  palautukseen? 

                                                                                ♥






Kaunokainen ♥

Toissa päivänä kipaisin illalla  nopsaan ennen kauppojen sulkeutumista hakemaan aamuksi leipää. Citymarketista nappasin samalla mukaan itselleni kukkasen. Mä olen niin tämän ansainnut! Ette uskokkaan.


Samalla "mä olen niin tämän ansainnut" periaatteella on tullut viime aikoina osteltua paljon muutakin. Mm.miniläppäri... 


Perhosorkidea on minusta yksi kauneimmista kukkasista.
Saas vaan nähdä kauanko kestää kukkivana ja mahtavatko kaikki nuputkaan ennättää aueta ennen kuin olen tämän kaunokaisen tappanut.



Uusi kauniimpi ruukku tälle on kyllä saatava! Mä ole sen niin ansainnut, eiks totta ;)

Käykää tekin tänään kukkakaupoilla, olette tekin sen ansainneet =)



tiistai 30. elokuuta 2011

Vaaleaa ja puunsävyä ♥

Jälleen yksi kaunis koti! En ole koskaan ollut kovasti puunsävyjen perään sisustustuksessa, mutta nyt on kyllä pakko myöntää, että alan lämmentä valkoisen ja puun yhdistelmälle. Aika kivalle näyttää, eiks totta?!


 Kelpais minulle tuo kisulikin ;)






Ja toinenkin  ;)





Hanna







maanantai 29. elokuuta 2011

What time is it?

Jotkut lukijat ehkä muistavatkin, että olen haaveillut kullanvärisestä kellosta. Guessin hopeanvärinen kello on ollut minulle tosi mieleinen ja sen ovat tarkkanäköisimmät lukijat varmaan monesta asukuvasta bonganneetkin.


Pidän useimmiten hopeisia koruja ja Guessin kello on varmaan jatkossakin se eniten käyttämäni kello. Kullanväristen korujen kaveriksi olen kuitenkin kaivannut samanväristä kelloa. Lauantaina kävin korukaupassa ihan muuta asiaa ja kellohan sieltä lähti mukaan. Ei ihan sellainen kuin olin alunperin ajatellut, mutta oli niin hyvässä alessa,  ettei haitannut vaikkei ihan täydellinen olekkaan. Eiköhän se täydellinenkin yksillö vielä joskus kävele vastaan.  Siihen asti mennään näillä (ja muilla kelloilla, jotka löytyvät kellorasiastani)!




sunnuntai 28. elokuuta 2011

Tulinen pippuri

Aurinko paistaa ulkona. Taidan maastoutua aurinkotuoliin tallentamaan D-vitamiinivarastoja syksyä varten.
Lukunautinnoksi Kinsellaa ja kaveriksi Pirkka nameja, jotka ovat muuten sokerittomia. Näitä voi hiilareita karttelevatkin muutaman nauttia ihan omalla hyvällä omatunnolla.


Aurinkoista sunnuntaita kaikille!


lauantai 27. elokuuta 2011

270811


Aika paljon asukuvia viime aikoina, tiedetään! Tiedetään myös se, että kaikki asut aika samanlaisia/tyylisiä. Toivottavasti ette kyllästy!
Tummat farkut, toppi ja neuletakki vaan ovat minulle se toimiva yhdistelmä!



Ja arvonnan voittaja on....




Arvonta on päättynyt ja voittaja on tiedossa! Random. org sai jälleen toimia onnettarena. Osallistuja tuli yhteensä 35.n  arvan verran. Voittajaksi selvisi arpa nro 3! 

Eli voittaja on.... (Rumpujen pärinää!!!!)

                        insensibility kommentillaan: 

"Kahdella minäkin. Tosi söpöjä haarukoita!

Blogistasi löytyy vähän jokaiselle jotakin luettavaa ja mielestäni se on hyvä. Itse pidän erityisesti kaikesta vaatteisiin ja keittiöön/kodinkehgetärtouhuiluun liittyvästä asiasta, mm. reseptitkin olisivat tosi bueno (kuvien keraa tietty) jos niillä vaan joskus päätäsi vaivaat. Hauskaa alkusyksyä!" 

                                                           Onnea voittajalle!


Insensibilitylle lähtee siis hauskat coctail haarukat! Laitatko minulle sähköpostiin yhteystietosi niin laitan paketin  matkaan =)
                    Sähköposti: PowderRoom@hotmail.fi


perjantai 26. elokuuta 2011

Pilkkuja ja leopardia

Tässäpä "Pertsa perus" työpäivän asua kuluneelta viikolta. En ole vieläkään ihan sinut näiden lärvikuvien kanssa, mutta menkööt taas tämänkin kerran...
Päällä jo aikaisemmassakin postauksessa nähty pilkkupaita yhdistettynä ruskeaan ja leokuosiin. Olen aikaisemminkin yhdistänyt pilkku-ja leokuosia, mutta en nyt vaan mitenkään löydä mistään blogistani aikaisempaa postausta aiheesta... Pitänee alkaa siivoamaan tuolta vanhimmista kirjoituksista alkaen hieman tätä blogia.
No, anyway, minun mielestä pilkut ja leo toimivat yhdessä. Olkoot muut mitä mieltä hyvänsä ;)




(Tekstikuva täältä, muut kuvat omiani)


Mukavaa perjantaita!



 

torstai 25. elokuuta 2011

Arvonta muistutus

Tulin vaan muistuttelemaan, että vielä on aikaa osallistua pikku arvontaani. Jos et ole vielä ennättänyt osallistua niin Klikkaappa itsesi arvontaan. Aikaa osallistua lauantaihin saakka.



                                                                          (kuva)

                                                    Alla toinen tämän päivän postaus!


                                                                             ♥
                                                             



Niittyvillojen laulu

Vaikka olenkin viime aikoina vannonut Diorin luomivärien nimeen, niin joskus haksahdan ostamaan myös muita luomivärejä.


Uusimman Trendin kansimeikki on toteuttu Lumenen meikeillä ja tuosta kansimeikistä innostuneena lampsin Cittarin Lumene hyllylle ja nappasin mukaani Sävyn 22, Niittyvillojen laulu.


Juuri sopiva sävy minullekkin. Uskaltaisikohan vielä hommata tuollaisen vaalean rajauskynänkin?!

Tässä vielä hassu kuva meikistä omassa nasussa =)


keskiviikko 24. elokuuta 2011

tiistai 23. elokuuta 2011

Guld Halsband

Olen monta kertaa hypistellyt H&M:ssä kultaist kaulakorua. Jostain syystä olen jättänyt sen  kuitenkin joka kerta ostamatta. Tällä kertaa en enää voinut vastustaa kiusauta vaan nappasin korun kassan kautta kotiin. Tykkään! Toivottavasti tulee myös käytettyä...  Tämäkin huutelee ehdottomasti kaverikseen sitä kullanväristä kelloa, argh! Pakko saada!


Laurenin kuvasta tuossa kirjan kannessa saankin hyvän aasinsillan mainostaa, että lisäsin huuto.nettiin pilkkahintaan The Hillsin I-kauden DVD boxin. Pääset huutamaan sen omaksesi tästä.


maanantai 22. elokuuta 2011

Iltapala leivät

Ihanaiset lukijani ovat toivoneet minulta lisää ruoka- ja reseptipostauksia. Viime aikoina olen ollut aika laiskiainen keittiössä, enkä ole kokkaillut mitään kovin kummoista. Lauantai-iltana tehtiin miehen kanssa   puistokonsertin jälkeen maukkaita leipiä, jonka ohjeen olen napannut Adalmina's Secret blogista. Tuolta blogista löytyy muuten paljon kokeilemisen arvoisia ja suht yksinkertaisia reseptejä.



Mozzarella-pesto leivät



*Paista paistovalmis ciabatta uunissa.Viipaloi ciabatta siivuiksi.
*Pirskota leipien päälle hieman oliiviöljyä
* Levitä leiville pestokastiketta
* Viipaloi tomaatit ja asettele ne leiville
* Laita leipien päälle mozzarellasiivut/-siivuja
* Rouhi leipien päälle mustapippuria myllystä ja ripauta hieman suolaa päälle
*Paista uunissa n. 225 asteessa kunnes juusto on hieman sulanut ja saanut väriä pintaan.

*Laita leipien päälle rucolaa.


Yksinkertaista mutta hyvää!


                                                     ♥

                                                   
 


sunnuntai 21. elokuuta 2011

Puistokonsertti asua

Eilen illalla käytiin puistossa kuuntelemassa Jippua.  En ole mikään hirvittävä Jippu fani, mutta hyvinhän hän laulaa, ei siitä mihinkään pääse.
Ilta oli aika viileä ja minäkin kaivelin sukat jalkaan ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Nilkkurit ja neule eivät olleet yhtään liikaa.


Marc O'Polo laukku on osoittautunut hyväksi hankinnaksi, sen voi yhdistää niin monen erilaisen asun kanssa. Ja mikä parasta kädet jäävät vapaaksi.


Neule on tuollainen poncho mallinen ja luulen, että tuosta tulee vielä yksi talven suosikeistani.


Kullanvärinen Cuff on ostettu pari viikkoa sitten Lindexistä.


Tässä vielä tuo kasa päälle puettuna.

Minulla on hakusessa kullanvärinen rannekello. Olen ihastellut mm. Michael Korsin kelloja. Myös Guessin kellot ovat kovasti mieleeni. Mistähän kannattaisin alkaa katselemaan?



lauantai 20. elokuuta 2011

Mistä näitä pilkkuja oikein tulee?

Minulle on iskenyt totaallinen pilkkukuume! Olenkin haalinut kaappiini useamman pilkkupaidan. Kaikki paidat ovat henkäyksen keveitä ja väljiä sifonkipaitoja.  Aivan ihania  päällä! Luulen, että minulla on tässä nyt pilkkuja kerrakseen syksylle =)



Arvontapostauksessani  kyselin ruusujen ja risujen perään. Kiitos kaikille tähän asti kommenttia jättäneille! Palaa varmasti noihin kommetteihin tarkemmin vielä myöhemmin. Eniten risuja on saanut kasvojen sensurointi suttaamisella. En ole itse ajatellutkaan asiaa noin että jotkut kokevat suttaamisen jopa pelottavana. Itse olen ajatellut asian niin, että pääpaino päivänasukuvissa on vaatteissa, eikä siinä minkä näköisen tai kokoisen ihmisen päällä vaatteet ovat. Tarkoitus ei ole siis esitellä itseään vaan vaatteita tai asusteita. Olen ihan tavallinen tätykkä,  enkä ole koskaan ollut mitenkään valokuvauksellinen. Kuvissa ilmeeni ovat yleensä hieman outoja, siksi olen sotkenut kasvot. Koneelta löysin hyvän esimerkin. Katsokaan vaikka itse ;) Aika pelottava tuijotus!


Pitänee jatkossa miettiä miten asukuvat toteutan. Arastelen kuvia, joissa kasvot näkyvät, mutta tykkään kuitenkin vaatteista paljon ja päivänasukuvat ovat olleet kokoajan osa blogiani.


                                      Muita kuvia pilkkupaidoista löytyy ainakin täältä ja täältä.


                                                      ♥
                                         


perjantai 19. elokuuta 2011

Public Bath

Hennesin ja Mauritsin Home tekstiilit ovat yllättäneet minut posiitivisesti. Myymälästä on tullut tilattua kotiin ainakin pyyhkeitä, tyynyliinoja ja lakanoita. Joskus vaan harmittaa se, että toisinaan toimistusaika on järettömän pitkä ja pakettia joutuu odottamaan kauan. Niin kävi tilaamani maton tai lattiapyyhkeen nimelläkö tuo nyt kulkee kanssa. Joskus kesällä klikkasin ostoskoriin ja tällä viikolla paketti tulla tupsahti sitten perille. Kohta ehkä vaihdan taas syksyisemmät värit veskiin, mutta olkoon nyt ainakin hetken tuossa lattialla.


Mies totesi maton nähdessään, että "Kappas, meille on tullut tälläinen! Pölynimuri vie kyllä tämän mennessään..." No, tottahan se on ettei matto ole jämäkintä laatua, mutta on ainakin kevyt kopistella ovenraosta  ja natsaa hyvin saippuan ja suihkupullon kaveriksi ;)




                                 (Pikkukuvassa on eri pyyhkeet, koska kuva on vanha blogistani napattu.)

                                                                     Leppoisaa perjantai-iltaa!


                                                                                      

          





                                                                           
             

torstai 18. elokuuta 2011

Sisustusleikekirja

Sadeillat ovat oikein sopivia puuhasteluun leikekirjan parissa. Sisustuslehtiä onkin jo kertynyt aika kasat ja leikekirja on hyvä tapa hankkiutua niistä. Näin saa kuitenkin ne mieleisimmät kuvat talteen yksien kansien väliin ja vieläpä ilman valtaisia lehtipinoja.

 Perinteisellä leikkaa, liimaa systeemillä siis mennään. Paksusivuinen albumi on minusta paras tähän tarkoitukseen. Albumin kanteen pitäisi vielä keksiä joku kiva pikku kuva.



Minun leikekirjasta on täyttynyt vasta muutama sivu, mutta hyvässä vauhdissa jo ollaan.


Huomasin,että suurin osa saksimistani kuvista on Deco-lehdestä. Tilasinkin sen taas uudelleen pienen tauon jälkeen.


Valkoista tekee mieli kovasti kotiin, eikä nämä kuvat ainakaan helpota tuota "valkokuumetta".



                                  Valkoinen ruokapöytäkin on vieläkin kaupassa, damn....




Oletko sinä innostunut leikekirjan tekemisestä?













my might also like

Related Posts with Thumbnails