keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Pojan hankintoja

Meidän lapset ovat jo sen verran isoja, että äiti ei pysty paljoa enää vaikuttamaan lasten pukeutumiseen. Lompakon tuulettajaksi kyllä vielä kelpuutetaan  ;)  Onneksi kuitenkin tenavilla on mamman mielestä aika hyvä maku vaatteiden suhteen. Tyttären kanssa välillä mielipiteet hieman eriävät, mutta onneksi isommilta yhteentörmäyksiltä on vältytty. Neiti on kymppi v, eli eiköhän niitä kipinöitä saada vielä myöhemminkin aikaiseksi ;) Nyt näyttäis olevan menossa sellainen kausi, että bestiksen kanssa ostetaan identtisiä vaatteita.  Aamulla sitten soitetellaan ja viestitellään mitä toinen aikoo laittaa päälle... *Huoh*

Kuopuksen kanssa käytiin  tässä yhtenä päivänä vaateostoksilla. Hankintalistalla olivat tennarit ja  joku kiva huppari.


Kaupoille lähtiessä poika totesi että hän haluaa sitten hienot kengät!  Pelkäsin jo että mahtaakohan mieleisiä kenkiä löytyä koko kaupungista. Pelko osoittautui vääräksi sillä mieleiset kengät löytyivät jo ensimmäisestä kaupasta. Ensimmäiset ja  samalla ainoat sovitetut kengät olivat passelit ! Suoran toiminnan mies =) Hupparikin löytyi jo muutaman kaupan jälkeen =)


Tehtiin hankinnat jotka mielyttävät äidinkin silmää. Ainakin väri on ihanan pirtsakka! Sininen väri sopii meidän sinisilmäiselle pellavapäälle loistavasti 



2 kommenttia:

  1. Ihanat kengät, haluaisin itellekki. xD Sinistä... ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään kovasti tuollaisesta turkoosin sinisestä, vaikkakaan omasta vaatekaapista ei tuota väriä taida juurikaan löytyä.

      Poista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails