lauantai 17. marraskuuta 2012

Isomummolassa ღ

Luin jostain netistä  joku aika sitten  vinkin, jonka mukaan laittamalla ohuet sukkahousut kameran linssin päälle saa mukavan sumuisia ja vähän sellaisia vanhanajan tuntuisia valokuvia. Isänpäivänä kokeilin niksiä isomummolan pihassa ja tykästyin kovasti. 
Aika makeasti sopii minusta tuollainen pieni sumuisuus näihin aittakuviin. 


Tässä vertailun vuoksi samasta kohdasta otettu kuva sukkiksilla ja ilman.

Photobucket

Loput kuvat on otettu ilman sukkikisia.

Photobucket


Photobucket

                                Photobucket

                                     Luulempa, että vetäisen toistekkin sukkahousut linssin päälle ;)

                                                                              



1 kommentti:

  1. Tänä digikuvauksen aikakautena kiskon ne sukkahousut jalkaan, ainakin tähän aikaan vuodesta. Kuvista saa haluamansa utuisia, rasteroituja ym. paljon paremmin kuvankäsittely ohjelmalla.

    Vitsi, vitsi.

    On ihan hienoa, kokeilla niitä vanhoja tekniikoita, joilla filmikauden valokuvaajat ovat joutuneet valokuvien kanssa touhuamaan. Niistä oppii kuitenkin aina jotain uutta.

    VastaaPoista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails