maanantai 19. toukokuuta 2014

Vähän mielihuvitusta

Eilen illalla viriteltiin lasten kanssa kisakatsomo olkkariin. Harmi vaan ettei ottelun lopputulos ollut ihan toivotunlainen. Meillä on käytössä sellainen tapa, että lauantai karkkipäivä ja siitä poiketaan vain äärimmäisen harvoin. Lähinnä matkoilla ja sen sellaisissa jutuissa voi syödä namusia poiketen karkkipäivästä. Ehkä tuosta namien napostelemattomuudesta johtuen meidän perheen ipanoilla ei ole koskaan ollut reikiä hampaissa. Ja se on hieno juttu se!
No, tällä kertaa eilen poikettiin kuitenkin tuosta karkkipäivästä ja maistelimme Cloettan lähettämiä kesäuutuuksia.



Cloettan paketissa tuli kaksi erilaista TV mix pussia; Comedy ja Crime. Comedy pussi sisältää hulvattoman karkkikimaran hedelmäiisä viinikumeja, rakeita ja vaahtomakeisia. Nämä tuoksuivat tosi hyvältä ja oli vaikeuksia saada kuvat otettua ennen kuin pienet kädet alkoivat napsimaan mellejä kupista.
Crime on rikollisen hyvä sekoitus salmiakkia ja lakritsia.



Monelle jo tutut aakkoset ovat myös saaneet hieman uutta makumaailmaa. Aakkoset Svengi iloittelee kesätunnelmissa duomauilla. Pussissa on yhdeksää eri makua.



Oikein hyvältä maistuivat niin kuin arvata varmaan saattoikin :)




*Postaus tehty yhteistyössä Cloettan kanssa*






3 kommenttia:

  1. Kivoja uutuuksia ootte päässyt testaileen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin :) Eteenkin lapset ovat mielissään näistä makeista posteista!

      Poista
  2. Aaah rakastan salmiakkia ja mustia karkkeja, muuten karkit jääkin kauppaan. Salmiakista en saa koskaan tarpeekseni.

    VastaaPoista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails