perjantai 28. elokuuta 2015

Mä tein sen!

Viime viikonloppuna pyörähdin parin sydänystävän kanssa Tallinnassa ja kylläpä meillä olikin hauska reissu! Paljon naurua, aurinkoa ja yhdessä oloa. Noiden tyttöjen kanssa ei kyllä tylsää hetkeä pääse syntymään. Tanssittiin yli neljä tuntia putkeen korkkarit jalassa ja pikkasen huusi jalat hoosiannaa sen session jälkeen!



Meillä oli muutama tunti aikaa käydä maissa ostoksilla ja sen ajan käytinkin suht tehokkaasti. Mukaan tarttui kaksi mekkoa ja yhdet urheilupöksyt. Ja tiedättekö mä tein sen, nimittäin kävin tax-freessä enkä ostanut yhden yhtä hajuvettä! Hyvä minä! Victoria's Secret hyllyä en tosin osannut tälläkään kertaa ohittaa ilman että johonkin houkutukseen lankesin. Ostin sitten kuorivan suihkusaippuan. Tämän tuoksu oli ihan vastustamaton  .


Taxfreestä lähti mukaan myös tämä ihanan tyttömäisen näköinen ja kuuloinen likööri. Vielä en ole maistanut, mutta tuskin vadelma-jogurtti sekoitus voi hassumpaa olla :)



Kun näin New Yorkerissa tämän Feminine attitude raitamekon tiesin heti että se on minun juttu :)


River Island liikkeessä olisi ollut vaikka mitä ihania syksyn uutuuksia, mutta maltoin mieleni ja ostin vain tämän yhden neulemekon. Mekko on aika muotoja korostava, mutta so what ;)
 


Siitä Virukeskuksen alakerrasta olevasta isosta urheilukaupasta löysin kivat mustat Niken urheiluhousut, joissa on takana mesh-kangasta. Tämäntyylisiä housuja olikin kaipaillut ja kun ne vielä löytyivät alerekistä olivat ne oikein kiva löytö.




Nyt ei muuta kuin pöksyt kovalle käytölle, niin näyttää tuo neulemekkokin paremmalta päällä ;)

Mukavaa viikonloppua toivotellen,



                                                                       



maanantai 24. elokuuta 2015

Loistava pari



Käytän töissä aika useasti työkenkinä ballerinoja. Ne sopivat nätisti yhteen niin hameen kuin housujenkin kanssa.


Minulla oli kuitenkin jonkun aikaa yksien perusmustien ballerinojen mentävä aukko vaatehuoneessani sillä edelliset yksiväriset musta baltsut alkoivat olla jo tulleet tiensä päähän.



Surffailin netissä ja etsiskelin itselleni sopivia neutraaleja ballerinoja kunnes törmäsin näihin Butterfly twist balleriinoihin. Itse asiassa katselin näitä samoja kenkiä edellisen kerran Tallinnassa käydessäni mutta sillä kertaa ne jäivät vielä ostamatta.



Nämä on siis taitettavat ballerinat, jotka mahtuvat tosi pieneen tilaan vaikka käsilaukkuun.Ulkopohja on ohut, mutta ballerinat tuntuvat tosi kivoilta jalassa. Tuo kengän takana oleva  rypytys auttaa kenkiä pysymään topakasti jalassa. Minulla kun usein kengät höskyvät kantapäästä.  Käytin näitä tänään ensimmäistä kertaa ja pikkuisen tuo takaosa alkoi iltapäivästä hankaamaan, mutta toivottavasti kengät muokkautuvat hieman käytössä.



 Jos nämä osoittautuvat mukavaksi käytössä, toisin sanoen tuo takaosa herkiää hankaamasta,  pitää varmaan ostaa samat kengät myös jossain toisessa värissä. Ainakin vaaleanpunaiset tai leokuosiset voisivat olla aika herkut .




P.S Kävin kampaajalla perjantaina. Kuvaa hiuksista on instan puolella näkyvissä, kun rullaatte sivua hieman alaspäin :)


torstai 20. elokuuta 2015

Tuorepuuroja

Tuorepuurot eivät ole mikään uusi keksintö, mutta itse hoksasin ihan vasta pari päivää sitten valmistaa omat "overnightoatsit". Nämä on kyllä kiireisten työaamujen pelastajat! Ainekset vaan illalla purkkiin tai kulhoon ja yönaikana puuro on valmistunut jääkaapissa. Selailin netissä erilaisia tuorepuuro-ohjeita ja päädyin testaamaan Banaani-maapähkinä puuroa ja manteli-chiapuuroa tai niiksi ainakin itse ne nimesin. Reseptit ovat hieman muunneltuja alkuperäisistä ohjeista.




Kaikki ainekset vaan sekaisin ja jääkaappiin. Jos käytät pakastettuja marjoja ne voi hyvin laittaa sekaan jo tässä vaiheessa. Banaanista kannattaa tehdä sellaisia kuutioita, ei siis muussata sitä





Pitäneekin tästä alkaakin valmistamaan aamuksi joku uusi makuelämys. Näiden puurojen rajana on vain mielikuvitus. Pakkasessa olisi ainakin mangokuutioita. Saisikohan niistä jonkun toimivan yhdistelmän aikaiseksi?








tiistai 18. elokuuta 2015

Viime aikaisia puuhasteluja

Heips ja mukavaa tiistaita! 

Huomenna ollaan jo taas keskellä viikkoa menossa :) Loppuviikoksi onkin mukavaa ohjelmaa tiedossa, joten kolme päivää menee töissä vaikka päällänsä seisoen.  Eipä sillä minulla on ihan mukava työ eikä työviikosta selvitäkseen tarvitse kummoisia sirkustemppuja tehdä :) 
Loppuviikon suunnitelmissa olisi kampaajakäynti ja tyttöjen reissu Tallinnaan. 
Maltan tuskin odottaa ♥ 

Ennen viikonlopun rientoja kuitenkin muutaman puhelimen kuvan muodossa mitä on tullut puuhasteltua viime aikoina.

                                       Instagramia päivittelen @hhannanau nimimerkillä



Kynsiä lakkailen noin kerran viikossa ja usein haen inspiraatiota lakkausten toteuttamiseen Pinterestistä.





 Sain vihdoinkin hommattua "Le sac en papier"  paperipussin. Pussi hakee vielä hieman paikkaansa, mutta tällä hetkellä se kätkee sisäänsä muutamat käsipainot ja nilkkapainot.

               

                                 Viime viikonloppuna grilliin eksyi mm. kesäkurpitsaa Halloumijuustolla.



            Aurinkolaseille on vihdoinkin ollut käyttöä tänä kesänä. Harmi vaan, että lomat on jo taputeltu.



 Cittarin Ben&Jerry's tarjous piti tietenkin hyödyntää. Onneksi vasta yksi kuvan purkeista on tuhottu ;)



                  Viime sunnuntaina tein itselleni herkkuaamiaiseksi proteiini pannukakkuja. Nams!



                       Koska aurinko on hellinyt on myös sandaaleille ollut käyttöä viime aikoina.



                Maanantai aamuna kyselin arvaatteko mitkä kaksi ovat lempivärejäni tämän kuvan perusteella.



Eilen sain elämäni ensimmäiset Freddyhousut. Olin odottanut näitä kuin kuuta nousevaa, mutta ikävä kyllä olin aika pettynyt näihin. En pidä siitä että housut ovat liian ohutta kangasta ainakaan kun on kyse kapeista housuista. Näistä tuli ihan liikaa legginsit mieleen, eikä ne minusta ole aikuisen naisen housut.



Sunnuntaina tein pepputreenin nilkkapainoilla. Huomasin, että pitäisi hommata isommat painot :)

Salilla olen käynyt kaksi kertaa viikossa. Tavoitteena olisi nostaa käyntejä kolmeen kertaan viikossa koska tällä määrällä ei juuri tuloksia taida syntyä...


                                                                      

perjantai 14. elokuuta 2015

Calvin Klein thong

  Pikaisesti tulin näin perjantai-iltana postaamaan pikkareista:)


Joku aika sitten kehuin täällä laivalta ostamiani Björn Borgin stringejä ja sitä miten huomaattomat ne ovat päällä. Nyt taisi vaan käydä niin että löysin vielä paremmat pikkupöksyt! Nimittäin hommasin ensimmäiset Calvin Kleinin stringit ja nämä ne vasta mukavan tuntuiset päällä ovatkin. 


Jos olet aina ajatellut, että stringit ovat jotenkin epämukavat päällä niin suosittelen sinua testaamaan näitä.



Mukavaa alkavaa viikonloppua Sinulle, kiva kun piipahdit!


♥ ♥ 



 




keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kesän kuntoilut

Kesälomalla kuntoilut jäivät hieman tavallista arkea vähäisemmiksi ja eteenkin ruokavalion suhteen tapahtui pahemman luokan repsahduksia. Toisekseen olikin kyllä asennoitunut vähän niin, että kesälomalla saan nautiskella hyvästä ruuasta ja juomasta, mutta ehkä ei olisi ihan koko neljän viikon lomaa kantsinut syödä kaikkea mitä kiinni sai...

Nämä Instagramin kuvat kuitenkin todistukseksi siitä ettei liikuntavaatteet ihan jääneet kesänaikanakaan pölyttymään vaatehuoneen nurkkaan :)





                                         Terkuin ikuinen laihuttaja,


                             




lauantai 8. elokuuta 2015

Auringonlaskun aikaan

Eilen illalla päätin pitkästä aikaan kaivella valokuvausvermeet esille ja lähteä ottamaan muutaman valokuvan meidän kotia lähellä olevalle rannalle. Otin kainaloon myös Tallinnasta tuomani kuoharipullon sekä oman kullan. Nämä olivat samalla myös treffit biitsillä  .  Olen jotenkin viime aikoina ollut erityisen ihastunut auringonlaskukuviin, kuten varmaan Kyproksen reissukuvistakin saatoitte päätellä. Jos auringonlaskut ovat kauniita ulkomailla, niin eivät Suomen maisematkaan niille kyllä paljoa kalpene, vai mitä tykkäätte?







                                                                             "Assaripoju"  






Tosi leidit juovat vain pinkkiä ;) 






Huh,heijaa, olipas kuvapläjäys :)





my might also like

Related Posts with Thumbnails