keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Uusia treenijuttuja ja itsetehty treenipäiväkirja


Urheiluvaatteissa värikkyys piristää kummasti ja pinkki onkin yksi lemppariväreistäni treenivaatteissa. Se vaan näyttää niin hyvältä yhdistettynä esim. mustaan ja valkoiseen! Kuvan pinkit leo pöksyt on Fit4you verkkokaupasta. Ihan parhaat päällä, eivät valu ja antavat hieman tukea. Ensin mietin onko housut vähän liian villit minulle, mutta nyt olen aivan rakastunut niihin 


KappAhlista ostin jokunen aika sitten uudet urheilurintsikat ja "pikkusukkia"


Viime vuonna minulla oli käytössä Lorna Jane kalenteri, johon merkkasin aina silloin tällöin treenejä ylös. Tänä vuonna en raaskinut tilata kalenteria vaan ostin  ihan perus vihkon, johon aloin merkkaamaan treenejä ja seuraamaan painoa ja muita mittoja.



Vihkoa olen koristellut lehdestä leikatuilla motivaatiokuvilla ja sloganeilla. Odotan aina, että pääsen merkkaamaan treenit, toistomäärät ja käytetyt painot salin jälkeen vihkoon ylös.
Toivonkin, että vihko auttaa pitämään motivaatiota yllä liikunnan suhteen. Eikä muutaman kilon painonpudotuskaan harmittaisi yhtään :) 


Aloitin täyttämään vihkoa vasta viikko sitten, mutta ihan kivasti on liikuntaa kertynyt ainakin parille ekalle sivulle :)
Mietin vähän, että vihkoon voisi kirjata myös ruokailuja  päiväkirjamaisesti ylös.




"The beginning of something brilliant"


-Toivotaan että tämä on sitä ;)




2 kommenttia:

  1. Moi! Muakin kiinnostaa nuo i can i will -merkin housut ja olenkin niitä katsellut eri sivustoilta. Osaatko sanoa vastaavatko koot normaaleja kokoja? Olen vähän kahden vaiheilla.. mikä koko sinulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fit4you:n sivulla oli ohje: Jos epäröit kahden eri koon välillä ota isompi.

      Poista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails