maanantai 5. maaliskuuta 2012

Edullisia löytöjä

Viime yön aikana iski melkein koko perheeseen vatsatauti. Yön meni sitten aika kivasti oksuämpäreitä tyhjentäessä. Aamulla minulle nousi vielä kuume, ja olen nukkunut liki koko päivän.  Onneksi enää ei ole oksettanut ja jopa yhden ruisleipäpalan kykenin  syömään.
Lupasin jossain vaiheessa näyttää teille millaisia ostoksia tein reissusta. Tässäpä ensimmäinen osa.
Glitteristä löysin ihanan graafisen musta-valkoisen clutchin. En todellakaan ollut ajatellut ostaa clutch-mallista laukkua, mutta en voinut vastustaa kiusausta kun näin tämän. Hintaakin tosiaan vain 14,90.



Löysin myös pitkään etsimäni mustat matalat saappaat. Näillä jaksaa hyvin kävellä. Oli vielä viimeinen pari joten sain puoleen hintaan.



    Nyt kömmin takaisin peiton alle!






sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Photo a day. Day 4

                                                        4. BEDSIDE


En ennättänyt päivänvalon aikaan ulos kuvailemaan, joten päivän kolme kuva; Your neighbourhood jää nyt välistä.







Photo a day. Day 1

1. UP


Kyltti, josta idea blogini nimeen on aikoinaan tullut.

Kuvat tuli nyt väärässä järjestyksessä, mutta ei välitetä pienistä =)




Photo a day. Day 2

                                                                        2.FRUIT

lauantai 3. maaliskuuta 2012

March photo a day

Bongasin jälleen uuden photo a day haasteen. Maaliskuun aiheet näyttävät tältä:






Voi olla etten jaksa toteuttaa ihan yhtä orjallisesti kuin helmikuussa, mutta katsotaan millaisia kuvia saan napsittua.  Napatkaa tekin haaste mukaan =)

Kirjaimia

Eilen tultiin takaisin reissusta, ja oikein mukavaa oli  =)   Sää oli Tukholmassa ihanan keväinen, lämpöasteitakin oli +12.  Ostoksia tuli reissussa tehtyä jonkun verran, mutta niistä sitten myöhemmin lisää. Suunnataan nimittäin tänään Jyväskylään kummipojan synttäreille, joten voi olla etten ennätä tänään paljoa kotona kameran kanssa heilumaan.  Mutta näette sitten myöhemmin mitä kaikkea mukaani tarttui ;)

Ennen reissuun lähtöä napsin  vielä kuvia olkkarista,  jossa näkyy nyt nuo kirjaimetkin, jotka viimeinkin löysivät tiensä seinälle.


Päädyin kuitenkin laittamaan kirjaimet pianon yläpuolelle enkä sohvan päälle niin kuin täällä aikaisemmin suunnittelin. Tekstiilitaulu sai siis kuitenkin jäädä vielä paikoilleen. Minusta sen värimaailma sopii noiden  tyynyjen kaveriksi.


Jokusen mustan merkin tai kirjaimen voisi vielä lisätä noiden vaaleiden kaveriksi. 
Hitsi että mä inhoan noita levyjen rakosia tuossa seinässä!



Ikealta löysin tyynyt, jotka olinkin suunnitellut ostavani, näette nekin sitten myöhemmin.

Mukavaa lauantaita kaikille! 








perjantai 2. maaliskuuta 2012

Something you're listening to

                                               29. SOMETHING YOU'R LISTENING TO



I  ♥ Spotify









Money

                                                                     28. MONEY


Hupsista keikkaa helmikuu meni jo, mutta vielä on muutama helmikuun kuvahaasteen kuva julkaisematta, joten niitä äkkiä eetteeriin.

my might also like

Related Posts with Thumbnails