sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Little lovely light box




Instagramissa olen törmäillyt jo jonkun aikaa hurmaaviin kuviin, joissa on vilahdellut Light Box valaisin. Minä olen aina tykännyt erilaisista valaisimista ja kun joku vielä vinkkasi, että näitä saa tilattua Miniones verkkokaupasta olikin se sitten menoa. 


Tilasin A4 kokoisen valaisimen, näitä oli saatavana myös pienemmässä koossa. Valaisin voidaan halutessaan kiinnittää myös seinää. Valaisin toimii paristoilla tai verkkovirralla. Paketin mukana ei tosin tule johtoa eikä muuntajaan, joten ne tulisi  ostaa itse erikseen. Valaisimen mukana tulee 85 kirjainta ja symbolia, joilla voit itse taiteilla erilaisia tekstejä valaisimeen.


Valaisimen kanssa kikkailuun on vain mielikuvitus rajana! 
Tämä valaisin tulee varmasti vilahtelemaan jatkossakin useissa kuvissani.



♥

Aurinkoista sunnuntaipäivää toivotellen,


                                                                     




torstai 3. maaliskuuta 2016

Kevätaurinko




Moikka pitkästä pitkästä aikaan! 

Olen ollut tullut  vähän niin kuin vahingossa blogi tauolla. Postaus ideat on taas ihan nollassa eikä blogin päivitykselle oikein ole ollut aikaakaan.
Väkisin vääntämällä vaan ei kannata alkaa postailemaan.
Katsotaan josko kevätaurinko saisi  tämän bloggarin piristymään ja alkaisi taas vähän tapahtumaan täällä blogin puolellakin. Piristysruisketta odotellessa  käykäähän sillä välin kurkkimassa instan puolelle. Sinne postaan edelleen kuvia päivittäin. 








sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Sally Hansen Miracle Gel



Olen lukenut monista blogeista Sally Hansenin  Miracle Gel kynsilakoista, jotka lupaavat helppotekoisen ja kestävän geelilakkauksen ilman erikoisvaloja.  Itselläni on sellainen halppis uv-lamppu, mutta sitä ei ole juurikaan tullut käytettyä koska lapulla kovetetun lakan poistaminen on työlästä ja lakkauksen kestävyyskään ei ole juurikaan tavallista lakkaa parempi.


Sally lupaa kynsiin jopa 14 vuorokauden kestävyyden ja mikä parasta tämän voi poistaa ihan tavallisella kynsilakan poistoaineella, eikä erikoisempia poistoaineita tarvita.


Lakat olivat Sokoksella tarjouksella kaksi yhden hinnalla. Oltiin kaverin kanssa kaupoilla liikenteessä. joten hyödymsimme tarjouksen niin, että kumpikin sai kaksi värillistä lakkaa ja päällysllakan. Itse päädyin sävyihin Pretty piggy ja Créme de la Créme.


Lakkasin kynnet tuolla Pretty Piggy lakalla tänään ensimmäistä kertaa, joten lakkojen kestävyydestä en osaa sanoa vielä mitään. Jää kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan minkä näköiset kynnet ovat parin päivän tai viikon kuluttua.

Onko sinulla kokemusta näistä Sally Hansen geelilakoista? Oletko ollut tyytyväinen niiden kestävyyteen?


                                                                   
                              



keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Uusia treenijuttuja ja itsetehty treenipäiväkirja


Urheiluvaatteissa värikkyys piristää kummasti ja pinkki onkin yksi lemppariväreistäni treenivaatteissa. Se vaan näyttää niin hyvältä yhdistettynä esim. mustaan ja valkoiseen! Kuvan pinkit leo pöksyt on Fit4you verkkokaupasta. Ihan parhaat päällä, eivät valu ja antavat hieman tukea. Ensin mietin onko housut vähän liian villit minulle, mutta nyt olen aivan rakastunut niihin ♥


KappAhlista ostin jokunen aika sitten uudet urheilurintsikat ja "pikkusukkia"


Viime vuonna minulla oli käytössä Lorna Jane kalenteri, johon merkkasin aina silloin tällöin treenejä ylös. Tänä vuonna en raaskinut tilata kalenteria vaan ostin  ihan perus vihkon, johon aloin merkkaamaan treenejä ja seuraamaan painoa ja muita mittoja.



Vihkoa olen koristellut lehdestä leikatuilla motivaatiokuvilla ja sloganeilla. Odotan aina, että pääsen merkkaamaan treenit, toistomäärät ja käytetyt painot salin jälkeen vihkoon ylös.
Toivonkin, että vihko auttaa pitämään motivaatiota yllä liikunnan suhteen. Eikä muutaman kilon painonpudotuskaan harmittaisi yhtään :) 


Aloitin täyttämään vihkoa vasta viikko sitten, mutta ihan kivasti on liikuntaa kertynyt ainakin parille ekalle sivulle :)
Mietin vähän, että vihkoon voisi kirjata myös ruokailuja  päiväkirjamaisesti ylös.




"The beginning of something brilliant"


-Toivotaan että tämä on sitä ;)




maanantai 18. tammikuuta 2016

Rakkautta ja hyviä viboja viikkoosi!



Se olisi taas maanantai & kevyesti tossutellen aloitetaan uusi viikko :)

Löysin noi ihanat pupu tossut Seppälän alelaarista. Oli ihan pakko ostaa vaikka niiden koko olikin pari numeroa liian iso  ;)



Eihän noita hännän typyköitä ja lurppakorvia vaan voinut vastustaa.




"Loads of Love & Good Vibes"

♥




sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Herkuttelijan itsetehdyt proteiinipatukat



Ihanaa sunnuntaita! Mukavaa, kun on viikonloppuisin  päiväsaikaan jo valoisampaa niin saa jopa suht hyviä kuvia otetuksi. Minulla oli kaverilta lainassa Jutan voimakirja, jossa oli jotain reseptejäkin. Kirjaa lukiessa innoistuin pitkästä aikaan tekemään itse tehtyjä proteiinipatukoita. Jouduin hieman muokkaamaan tuota Jutan ohjetta, kun ihan vastaavia tarvikkeita ei itseltä kaapista löytynyt, mutta aika hyviä tuli tuolla muokatullakin ohjeella. 


Alkuperäinen Jutan ohje näyttää tältä:


Minun muokattu ohje oli tälläinen, nimesin reseptinkin uusiksi:

Hannan proteiiniherkut

2,5 dl mantelilastuja
1/4 tl sormisuolaa
1½ tl kookosrasvaa
1,5 dl kaurahiutaleita
150 g suklaanmakuista proteiinivanukasjauhetta 
(esim.Fastin double chocolate pudding)
0,8 dl vaahterasiirappia
rasvatonta maitoa
päälle tummaa suklaata

Laita blenderiin mantelilastut, sormisuola ja kookosrasva. Surauta sekaisin. Lisää kaurahiutaleet, vanukasjauhe ja vaahterasiirappi. Minulla taikina oli tässä vaiheessa tosi jauhoista, mutta lisäsin joukkoon maitoa kunnes taikinasta tuli mielestäni sopivaan notkeaa. Laita seos n. 20 x 20 cm olevaan astiaan, laita päälle sulatettu tummasuklaa ja nosta hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.



Nyt yksi pala kaffen kanssa tuota huiviin ja salille tekemään haba + selkätreeni ♥


                                                                  


lauantai 16. tammikuuta 2016

Cat walking


Moikkelis Koikkelis!

Tein jokunen aika sitten kirpparilta löydön ja ostin sieltä itselleni hunajanväriset nilkkurit viidellä eurolla. Kengät olivatkin minulla käytössä jokusen kerran ja laitoin niistä muuten Instaankin kuvaa, kunnes myös tyttäreni hoksasi minkä löydön äippä olikaan tehty!  Kenkiä ei sen koommin ole paljoa meidän eteisessä näkynyt kun neiti ne omi itselleen :)



No, hyvä että kelpasivat sillä minä sain hyvän syyn ostaa itselleni uudet ;) . Päädyin sitten tilaamaan itselleni Caterpillar Colorado kengät.


Kengissä on aika leveä lesti ja mietin hetken, että olisinko vaihtanut nämä numeroa pienempiin mutta päädyin sitten kuitenkin pitämään nämä. Mahtuupahan sisään tarvittaessa villasukkakin.


Näillä tulee varmasti rontusteltua paljon tämän talven aikana!





maanantai 11. tammikuuta 2016

Hehkua ja herkullisia suihkuhetkiä

Nyt kun eilen taas pitkästä aikaan pääsin vauhtiin postausten kanssa, niin laitetaanpas heti toinen postaus perään :)
Ajattelin nimittäin esitellä viimeisimmät kemppariostokseni, jotka tein Strawberry.com nettimyymälästä.


Menin ostamaan sivuilta Diorin meikkivoidetta ja huomasin, että Victoria's Secret suihkusaippuat olivat alessa. Ja pitihän niitä pari heti klikata ostoskoriin!  En ole vielä testannut noita minulle ennestään tuntemattomia tuoksuja, mutta ainakin korkista haisteltuna tuoksuvat yhtä hyvälle kuin aikaisemmatkin VS tuoksuni ♥



Ja löytyihän sieltä tietenkin se etsimäni Diorin meikkivoidekkin. Tätä  samaa meikkivoidetta olenkin käyttänyt jo useamman putelin peräkkäin.Sävyinä olen  vuorotellut  tätä 020 ja 021 sävyä.



Meikkivoiteen kaveriksi ostin vielä Diorin irtopuuterin. Tätä minulla ei ole ennen ollut enkä ole sitä vielä ennättänyt testaamaankaan, mutta ainakin rasia puuterivippoineen on minusta erittäin kaunis.


Maanantai terkuin, 


my might also like

Related Posts with Thumbnails