sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Statement necklace

Viikonlopun reissusta nappasin H&M:ltä mukaan muutaman paidan lisäksi tämän ihanan näyttävän kaulakorun. Näyttää varmasti hyvältä  muutoin yksinkertaisen asun kanssa.





Kenen julkkisen tyyliäsi omasi muistuttaa?

Löysin Helmin sivuilta hauskan testin; Kenen julkkiksen tyyliä omasi muistuttaa?

Minulle vastaukseksi tuli Paris Hilton!



Vastaus kuului näin: "Paris Hilton on tunnettu naisellisesta ja barbimaisesta tyylistään. Seurapiirijulkimon arkiseen peruslookiin kuuluu vaaleat farkut ja tyttömäinen toppi tai vaihtoehtoisesti suloinen mekko. Kokonaisuuden kruunaa lähes aina superisot aurinkolasit.
Juhlissa tykkäät pukeutua todella näyttävästi. Tunnet olosi mukavaksi äärimmäisen korkeissa koroissa, pikkuisessa mekossa ja juhlavassa kampauksessa.
Toisaalta olet mukavuudenhaluinen. Kotona viihdyt pehmoisissa oloasuissa, mieluiten pukeudut Juicy Couturen pastellisävyisiin housuihin, huppariin ja lämpöisiin aamutossuihin.
Olet valmis sijoittamaan pukeutumiseesi suuria summia rahaa."

En ihan ole samaan mieltä testin kanssa, mutta ihan hauskaa hömppää ajanvietettä testi kuitenkin oli! 

lauantai 30. lokakuuta 2010

Cross your fingers

Kylpyläreissu on heitetty. Lapset nauttivat sielunsa kyllyydestä vedessä peuhaamisesta ja aina on jännää ipanoista kun saa yöpyä hotellissa. Ja kyllähän äitikin nautti, ei ruuanlaittoa saatikka muita kotihommia. Lapsetkin tulivat keskenään juttuun paremmin kuin kotosalla ja turhilta pikku kärhämiltä, joita sisarusten välillä pakkaa tulemaan vältyttiin. Tein joitain kivoja ostoksiakin, jotenka kaikinpuolin oikein onnistunut reissu. Minulla on vielä ne Tampereen ostoksetkin esittelemättä, mutta ehkä niistä sitten lisää vaikka päivänasu postauksen merkeissä joskus myöhemmin...
Kartutin tällä reissulla koruvalikoimaani parilla ihanalla löydöllä. Tässäpä niistä ensimmäinen; näyttävä tuplasormus risrillä!

Extremely short translation: Here is my new double ring! Dashing, isn't it?!






Mitäs tykkäätte, aika näyttävä, eikö totta?!


Spooky Halloween!

Meidän perheessä on ollut joka vuosi tapana viettää lasten kanssa pientä halloween juhlaa, johonka ollaan hommattu jokaiselle jonkunlainen kostyymi aiheeseen sopien. Tämä vuonna pidämme juhlat useiden yhteensattumien vuoksi vasta ensi viikonloppuna. Löysin koneelta yhden kuvan parin vuoden takaa ja kera kuvan toivotan teille kaikille oikein hyvää halloweenia!

Ihanaa lauantai iltaa!

torstai 28. lokakuuta 2010

O niin kuin OPI

Viime lauantain reissusta löysin aika kivan sävyisen Opin kynsilakan. Juuri tälläistä oikean sävyistä ruskeaa kynsilakkaa olinkin etsiskellyt. Tämä on muuten ihka ensimmäinen Opin kynsilakkani, toivottavasti on maineensa arvoista!


Tänään alkoi kolmen päivän miniloma. Huominen vapaa päivä on tehty shoppailusta, kylpylässä rentoumisesta ja ehkä lasillisesta kuohuvaa! Ihana varaslähtö viikonloppuun siis tiedossa!

Jalat kiittää

Tilasin joku aika sitten Biker bootsit, jotka osoittaituivat kuitenkin liian isoiksi, joten jouduin vaihtamaan ne numeroa pienempiin.  Maanantaina paketti sitten  vihdoinkin tuli ja olen tosi tyytyväinen ostokseeni.
Olen koko alkuviikon kävellä köpsytellyt näillä uusilla popoilla ja luulen että näistä tulee talven suosikkikenkäni. En muista milloin viimeksi olisi omistanut näin matalat kengät, jos lenkkareita ei lasketa.
Jalat kiittää!









Pitkästä aikaan on tullut pidettyä myös sinisiä farkkuja! Farkuista tulikin mieleen, että olenkin unohtanut esitellä teille Tampereen vaateostokseni.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Yes or no?!

Katselin Gina Tricot liikeessä tälläistä tekoturkkia viime lauantaina. Ensin ajattelin, että onpa makee, sitten ajattelin, että ehkä hieman liikaa jopa minulle. Takki jäi kuitenkin kaivelemaan mieltäni ja luulen, että perjantain Kuopion reissulla voisin takkia kopaista.  Mitä mieltä olette takista, yes or no?



Niin, ja hetkinen, onkohan Kuopiossa GT myymälä?


tiistai 26. lokakuuta 2010

Red nails and animal print

Olivia Palermon asu osuu ja uppoaa tähän tyttöön! Entäs teihin?




maanantai 25. lokakuuta 2010

Going to speakeasy party

No niin, tässäpä näitä asukuvia sieltä teatterista ja salakappakka partyista. Kuvat on otettu hotellilla ennen lähtöä, itse tilaisuudesta en juurikaan kuvia ottanut.


Helmet katkesi jo ennen kuin pääsin hotellilta ulos, siksi ne tuollaisella sykeröllä. Puuhkasta irtosi ihan älytsin paljon höyheniä. No niitä seuraamalla osasi hyvin teatterilta takaisin hotellille.  Oli muuten monen muunkin naisen puuhkasta irronnut höyhen poikineen, sillä teatterin lattia oli sen näköinen kuin siellä olisi kynitty koko kanala.



Minulla oli takkina mummoni vanha turkki ja miehelläni oli pappani vanha pomppa. Harmi ettei turkki päällä tullut otettua yhtään kuvaa,  se rötköttää tuossa alakuvassa nojatuolin kaiteella. Turkki on vastoin periaatteitani aito, mutta järkeistin asian niin ettei siinä enää yhtään eläintä kärsi, jos pidän vanhaa "antiikkiturkkia".

Photobucket


Godmorgon

Nyt on sitten teatterireissu Tampereelle heitetty. Oli aivan mahtava reissu! Chicago musikaali oli tosi hyvä ja lopulta olin ihan tyytyväinen asuunikin jonka päädyin laittamaan päälleni. Laitan siitä jokusen kuvan myöhemmin näkyville.
Käytiin hieman kaupoillakin samalla reissulla. Sunnuntaina kotiin lähtiessä poikettiin väsyneenä, mutta onnellisena vielä Ikeassakin. Peräkontti oli jo aika täynnä tavaraa jotenka isompiin ostoksiin ei ollut tällä kertaa mahdollisuutta. Oikeastaan minullakin olikin vain yksi asia hankintalistalla joka oli tarkoitus ostoskoriin napata, nimittäin tälläisiä Godmorgon säliytyslokerikkoja.




No, tältä osin reissu ei mennyt ihan niin kuin olin etukäteen suunnitellut, sillä nuo lokerikot oli lähes kaikki loppuunmyytyjä. Sain sitten ainoastaan tälläisiä kannellisia pikkupurkkeja, mutta eiköhän noillakin alkuun pääse.


Lisäksi ostin tälläisiä kenkälaatikoita:


perjantai 22. lokakuuta 2010

Perfect combo?!

Lakkasin eilen kynnet punaisella ja kekkasin, että nehän sopii täydellisesti yhteen Jimmy Choo clutchin kanssa.


Tahtoo lisää punaista ja leoa!

torstai 21. lokakuuta 2010

I think i see red!

En ole ikinä ollut oikein kirkkaanpunaisen ystävä eteenkään vaatetuksessa. Nyt on kuitenkin jotenkin kummasti alkanut miellyttää silmää punaisen ja kamelin yhdistelmä. Punaista ainoastaan pienenä ripauksena ja se on siinä. Lähdenkin tästä lakkaamaan kynnet punaiseksi! Ehkäpä lauantain shoppailureissusta eksyy kassiin jotain punaista ;)






                                                                         (pics)

Inspiration pics

Etsiskelin netistä inspiraatio kuvia kun mietin millaiseen asuun voisin pukeutua lauantain salakapakka juhliin. Törmäsin netissä tälläisiin kuviin. Asut eivät taida näissä kuvissa olla kyllä ihan puhdasta 20-lukua, mutta kauniita kuvia kumminkin eikö totta?!





                                                         Kuvat lainattu täältä

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Preparing for 20's party

Lauantaina olemme menossa Tampereen työväen teatteriin katsomaan Chicago musikaalia ja sen jälkeen olisi tiedossa Salakappakka-partyt joihin dresscode teeman mukaan. Aivan huisi viikonloppu siis tiedossa!
Olen yrittänyt etsiskellä itselleni tilaisuuteen sopivaa asua.
Tässäpä pientä esimakua asustani.

On saturday i'm going to the theater to see the Chicago musical. After that we having speakeasy party with  the is dresscode. Here is a little peek what i'm going to wear.


Tarvitaan ehdottomasti punaista huulipunaa, kynsilakkaa sekä pitkät helmet.




Lisäksi pitsiä ja höyheniä.


Ja käsilaukuksi tämä vielä korkkaamaton helmipussukka.




Voi, kunpa olisikin jo viikonloppu!

maanantai 18. lokakuuta 2010

New jewelry

Tässäpä uusimmat tulokkaat korulippaaseeni. Vasemman puoleinen sormus on KappAhlista ja pöllösormus Seppälästä. 


Lisäksi ostin KappAhlista isot korvarenkaat. En ole kyllä pitkään aikaan pitänyt isoja korviksia,olen enemmän sellaisia pikkunappi ihmisiä, mutta nämä tähtöset jotenkin tuikkivat minulle siihen malliin, että ostin ne vähän jo silmällä pitäen mahdollisia pikkujouluja.



Se olisi taas työviikko edessä. Himpura että viikonloput menee nopsaan! Mut hei, ensi viikonloppuna tiedossa teemapukeutumista 20-luvun henkeen :)


sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Leopardo print

Tässäpä eilisen shoppailureissun asua.  Asu koostui kaikista vanhoista jo aiemminkin täällä nähdyistä jutuista.

Here is my yesterday's outfit. Wearing just some old stuffs.

Photobucket





Ostin eilen joitain uusia koruja, mutta niistä sitten lisää ehkä myöhemmin!


lauantai 16. lokakuuta 2010

Colorful and childish

Olen jokusen kerran esitellyt täällä tyttäreni vaatetusta, mutta ajattelin tällä kertaa näyttää teille kivat neuleet, jotka löysin pojille KappAhlista. Ajatonta salmiakkiruutua ja pirtsakat värit.  Iso- ja pikkuveikalle paidat samaan henkeen.


Lisäksi ostin City-Marketista tälläisen Legolaatikon. Ostin vain  tämän yhden, mutta voi olla että ensiviikolla pitää hakea näitä jokunen lisää. Vielä kun ne palikat ja pikkunippelit oikeasti sattuisi tänne laatikkoon...



Näitä saatavana myös erivärisinä ja kokoisina.




Aika kivannäköisiä, eikö totta?!

                                                  Ihanaa lauantai illan jatkoa kaikille!

Komplement

Syksyn tultua huivit  ovat jälleen olleellinen osa puketumistani. Lähden tuskin koskaan ovesta ulos ilman, että jonkin sortin kangas palanen roikkuu kaulassani.  Säilytän huiveja tälläisessä Ikeassa ostetussa huivihengarissa.  Jätin tarkoituksella muutaman lenkuran tyhjäksi, että hengarin idea tulee paremmin esille. Vaikka hengari ei ehkä ole kaikkein tyylikkäimmän näköinen, niin se on kuitenkin huomattavasti kätevämpi kuin kaivella hattuhyllyltä huivimyttyjä.



Miten sinä säilytät huivisi?


perjantai 15. lokakuuta 2010

Half moon manicure

Should i try this kind of manicure or not?





Pinkki päivä

Muistitteko tänään pukeudu pinkkiin päivän? Minulle väri osoittautui lähes yhtä suureksi haasteeksi kuin viime vuonna. Pinkki ei ole välttämättä se lempparivärin pukeutumisessani. Mutta näillä mentiin
Sohjokelin vuoksi jalassa kumpparit. Yhdistin pinkin maaston vihreään, toimiiko teistä kyseinen väriyhdistelmä?


Ihanaa viikonloppu edessä!

torstai 14. lokakuuta 2010

Autumn is gray

Himpura mikä röntsäkeli tänään oli! Vilpoiset ilmat siis saapuivat ja sain kaivella lemppari neuleeni esille. Olen myös huomannut, että rakkaus uutta takkia kohtaa on sen verran kova, että entiset takit ovat jäänet henkareille itkemään.













my might also like

Related Posts with Thumbnails