sunnuntai 2. tammikuuta 2011

My year 2010 part 1

Monessa blogissa on näkynyt hiukan eri muodoissa koosteita kuluneesta jo päättyneestä vuodesta. Toteutampa minäkin omani vaikka vuoteni olikin varsin arkinen ilman isompia muutoksi/tapahtumia.
Mutta jotakuinkin tältä näytt vuoteni 2010:

Tammikuu

Päätin luopua toispuoleisesta hiusmallistani ja aloitin pitkällisen vieläkin jatkuvan hiusten kasvatusoperaation. Muutin yhden varastohuoneemme isoksi pekeutumishuoneeksi ja tein kovasti suunnittelutyötä ja jotain hankintojakin vaatehuoneeseen. (Tämäkin operaatio edelleen hieman kesken, mutta eikös se vanha sanontakin kuulu, että hätäilemällä tulee vaan pissipäisiä lapsia, hih!)






Helmikuu

Päivitin puhelimeni hiukan uudempaan malliin sekä ostin olohuoneeseen uuden lampun. Paketessani lamppua autoon naarmutin lampunjalalla automme kylkeä, auts! Innostui tekemään kynsiä Konad leimasimilla sekä  hurhahdin leopardikuosiin.



Maaliskuu

Maaliskuussa hurahdin korallin sävyyn ja Nomination korun paloihin. Ostin itselleni ja tyttärelleni samikset kumisaappaat. Maaliskuussa vietin syntymäpäiviäni poikkeuksellisesti hieman isommin sekä kävimme perheen kanssa ihanalla hemmottelulomalla kylpylässä.Hiusten kasvatus eteni siihen pisteeseen, että pätkäisin molemmat sivut samanmittaisiksi.



Huhtikuu
 
Tykästyin maastonvihreään väriin ja olkapää koristeluihin paidoissa. Tein kenkäostoksia, jotka osoittautuivat kesällä varsin onnistuneiksi. Luin vihdoinkin Himoshoppaaja kirjojen kakkososan ja kasvattelin sekä rairuohoa että hiuksia ;)
 
 

Toukokuu

Toukokuussa pukeuduin harmaaseen, raidalliseen ja "puffattuihin" olkapäihin. Aloitimme terassin remontin, sain äitienpäivälahjaksi ihan rannekorun ja vietimme vappua. Ja askartelin lisää kynsiä Konad leimasimilla.




Kesäkuu

Kesäkuussa inhosin pakkaamista ja kävimme miehen kanssa Tampereella AC/DC:n konsertissa. Ostin olohuoneeseen uuden pöydän, leivoin ihania kakkuja. Tykästyin isoihin  kaulakoruihin ja ostin muutamat kengät. Elokuussa oleviin häihin löysin mieleiseni mekon.




Osa kaksi tulossa sitten vähän myöhemmin!


2 kommenttia:

  1. kiva postaus :))
    kyllä munki on pakko tehä tämmönen ens viikon aikana :)

    niin ja muuten olin kerran samaan aikaan täällä sun blogissa ku sä, tiiän siitä ku feedjitiin tuli se preview-juttu eli valmistelit postausta. sillonki näky se Rovaniemi tossa, yllätyin et aijaa sä oot sieltä :D

    VastaaPoista
  2. Kiitti, tätä oli ihan kiva tehdäkin vaikkakin oli aika aikaa vievää puuhaa käydä kaikki vanhat postaukset lävitse ja seuloa mitä kuvia laittaisi.
    Mä en ymmärrä mistä se heittää minulle tuon Rovaniemen :)

    VastaaPoista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails