tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tax free ostoksia

Minulla on ollut hieman taipumusta hullaantua ostelemaan tax free myymälöissä ihan höpönä. Tällä kertaa sain maltin pidettyä aika hyvin kurissa. Eteenkin tuoksuja löytyy sen verran, ettei niitä olisi ollut mieltä kovin montaa ostaakkaan.



Aina pitää kuitenkin vähintään yksi uusi tuoksu saada, koska eihän laivareissu muuten olisi mitään ;) Ostin  Burberry Beat tuoksun ja samaa sarjaa olevan body lotionin.




Lisäksi ostin Lancomen meikkivoiteen. En ole vielä kunnolla ennättänyt tuota testailemaan, kun ei tässä kotosalla ole ollut tarvetta meikkailla ;)



Minä taidan tästä lähteä ulos testailemaan vointia pienelle happihypylle. Pakko saada raitista ilmaa, kun ollaan pari päivää oltu ihan vaan täällä tautipesässä. Sitten keitään iltateet ja testataan miten maistuisi Prinsessakakku, olenhan tänään jälleen vuoden fiksumpi ja filmaattisempi  ;)

7 kommenttia:

  1. Hyvää syntymäpäivää! Tuo meikkivoide on ollut kyllä hyvä ostos. Aluksi en siitä oikein tykännyt, mutta kun ostin meikkivoidesiveltimen, mieleni muuttui.

    VastaaPoista
  2. Oli hyvin lähellä etten ostanut viikonlopun laivareissultani myös tota Lancomen Teint Miraclea. Päädyin sitten Shiseidoon. Lancome kuitenkin kutkuttelee, joten ehkä seuraavaksi sitä sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä pölvästi jätin sen tärkeimmän sit sanomatta eli ONNEKSI OLKOON! :) Itsehän olen ollut nyt kaksi päivää fiksumpi ja filmaattisempi ;)

      Poista
  3. Hyvää synttäriä!

    Mulla on sama mentaliteetti, laivalta tai ulkomaanreissulta on aina tuotava joku tuoksu. Siksipä niitä avattuja pulloja onkin kertynyt tonne kaappiin muutamia... Tota Beatia ostin kanssa viime kesänä ja olen tykännyt tosi paljon.

    VastaaPoista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails