perjantai 11. tammikuuta 2013

Käpynen luukku sai uudet verhot

Eilen illalla virittelin takkahuoneeseen Elloksen paketissa tulleet laskosverhot. Kertoilinkin jo aikaisemmin täällä, että tila on aika vaativa sisustaa, eikä tuo huoneen ainoa pikku ikkuna ainakaan helpota asiaa.
Ikkuna olisi melkein parhaimman näköinen kokonaan ilman verhoja, mutta kaipaan ikkunaan hieman näkösuojaa.  Meidän talon tien toisella puolella on kaksikerroksinen rivari, jonka yläkerran ikkunasta saattaa näkyä meille ja kuljemme tuosta kuitenkin saunaa.


Oikealle jää kylppäriin vievä ovi, telkkari ja takka.
Kylppäriin menevä ovi on sellainen puunvärinen ja olen miettinyt että jos sen maalaisi valkoiseksi. Ovi kun on valkoisella tiiliseinällä.
Ja nyt kun katson näitä kuvia niin taidanpa haluta nuo ikkunanpokatkin valkoisiksi...


Viimeinen Amarylliksen kukka


Tässä vielä kuvaa vanhoista ja uusista verhoista. Entiset olivat melkeimpä jotenkin ryhdikkäämmät mutta tuo ruskean sävy ei oikein ollut minun juttu. Uudet verhot kustansivat minulle jotain 12 euroa,  eli ei ollut kovin valtaisa sijoitus. Saavat nyt toimittaa verhojen virkaa siihen asti kunnes jostain löydän paremmat ;)
Minusta verhojen osto on aina ollut tosi vaikeaa. En vaan jotenkin osaa niitä ostaa ja aina ne näyttävät omassa ikkunassa jotenkin hassulta.

Pöytänä on väliaikaisesti tuollainen Ikean Lack pöytä.
Tänne olisi tarkoitus siirtää olkkarin sohvapöytä josssain vaiheessa ja olkkariin tulisi takaisin entinen pöytä jos se saadaan onnistuneesti maalattua.


Valkoisesta haaveillen ja hyvää viikonloppua toivotellen,

                                                                      

4 kommenttia:

  1. Hei Hanna, mitäs jos laittaisitte siihen ikkunaan sellaista huurrekontaktimuovia. Valo pääsisi sisään, mutta selvästi ei ulkoa sisään näkisi?

    Itse olen siitä askarrellut tekstiä yhteen sisäikkunaamme: http://omastapajasta.blogspot.fi/2011/03/pari-oivallusta.html

    VastaaPoista
  2. Blogissani on sinulle tunnustus, käyhän kurkkaamassa. http://elinamaista.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails