Vuoden vaihduttua on mukava palata vanhoihin postauksiin ja kerrata kuluneen vuoden tapahtumia.
Edellisestä vuodesta tehdyt koosteet voit lukea täältä ja täältä.
Kulunut vuosi on pitänyt sisällään huomattavasti vähemmän asu- ja muotiaiheisia postauksia kuin aikaisempi vuosi. Ehkäpä blogini on vihdoinkin löytämässä oman uomansa ;)
Kuvien läpi käyminen oli sen verran iso homma, että jaoin vuoden kahteen osaa. Tämä postaus sisältää koosteet tammikuusta kesäkuuhun ja myöhemmin teen sitten koosteen heinäkuusta joulukuuhun.
Tammikuussa vietettiin tyttären kaverisynttäreitä ja tehtiin lumiukko soppaa, testailtiin blogin kautta saatuja Yves Rocherin luomivärejä, valmistauduttiin kaverin valmistujaisjuliin ja sisustettiin makkaria mustavalkoisilla petauksilla.
Helmikuussa viettiin ystävänpäivää, pakkailtiin Tukholman reissua varten, hankittiin täydennystä korulippaaseen ja vietettiin Runebergin päivää.
Maaliskuussa ruhahdin musta-valko-keltaiseen, ostin pitkään haaveilemani Block valaisimen, roudasin pinkit tyynyt olkarista makkariin ja ostin kivan pitsimekon.
Huhtikuussa juhlittiin vappua, tehtiin pääsiäiskoristeita, kikkailtiin kynsiä Konad laatoilla, ostin Componibilin eteiseen ja leivoin kermalikööri kuppikakkuja. Vaatekaappi täydentyi makeilla koroilla ja risafarkuilla.
Toukokuussa hurahdin Mavalan kesäisiin kynsilakkoihin ja sain rankan urakan päätökseen ja sen kunniaksi kauniita ruusuja siskolta. Vappupäivänä herkuteltiin vaahtokarkeilla ja kuoharilla. Äitienpäivälahjaksi sain ihanat sormukset ja ostin pojan huoneeseen tähtimaton. Takkahuoneeseen ostin mustavalkoiset tyynyt.
Kesäkuussa tehtiin maistuvaa raparperi-jäätelötorttua, viettiin juhannusta, ostin ihanat pinkit flipflopit ja pohdin mitä laittaa päälle miehen bändin keikalle. Kesäkuussa otin jonkun verran myös asukuvia, mutta en nyt halunnut ottaa niitä kuvia mukaan tähän kollaasiin. Niitä löydätte halutessanne sivupalkista vuoden 2012 kesäkuun kohdalta.
Kivalta näyttää menneen vuoden ensimmäinen puolisko teillä :) Toi mustavalkokeltaisuus on kyllä niin kaunista, heti tarttui silmät siihen ;)
VastaaPoistaIhanaa alkanutta vuotta! <3
Mukavaa uutta vuotta Sinullekkin <3 Keltaiset tyynyt ovat odottamassa kaapissa kevättä, mutta pianhan ne voi taas kaivella esiin :)
PoistaHih, mulla keltainen on säilynyt ripauksina ympäri vuoden näkösällä :)
Poista