keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Yöpöydällä


Digijärkkärikoulu, jonka aloitin tammikuun alussa on kohta puolessa välissä käytynä.  En tiedä olenko sieltä mitään kovin mullistavaa oppinut, mutta ainakin jotain uusia säätöjä olen kamerastani hoksanut ja sen että uusi putki olisi saatava ;). Toki eihän tuolta nyt ole tarkoitus ammattilaisvalokuvaaksi valmistuakkaan ;)



Kurssin alettua kaivelin Digikuvauskirjat esille, jotka sain Nöpsöltä joskus kesällä. Kiitos Sinulle ihanainen näistä vielä kerran 
Minulta tosin puuttuu tuosta välistä kakkososa ja tänään huomasin, että nelososakin on jo ilmestynyt.
Minusta noissa kirjoissa on aika selkeitä ohjeita parempien kuvien saamiseksi. Joskokin teksti on aika ajoin ehkä suomennoksesta johtuen hieman törkeröä ja vitsit hieman toimimattomia.

Onko Sinulla tiedossa muita hyviä valokuvausoppaita, jotka sopisivat tälläiselle aloittelevalle kuvaajalle?


。。★°。。★°。。★°





5 kommenttia:

  1. Ei ole kyllä vinkkejä kirjoista antaa, mutta itsekin pitäisi tutustua johonkin valokuvauskirjaan, kun netistä tietoa on paljon ärsyttävämpi hankkia, sieltä täältä pieniä palasia, ja arvuutella että onkohan tämä totuus vai jonkun oma mielipide.. (tyyliin ota mieluummin aina ali/ylivalottuneita kuvia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaankaan ole tuohon valotushommaan vielä kovinkaan perehtynyt, mutta ymmärtääkssi kumpikaan, ei yli- eikä alivaloitus ole järkevää. Mutta jos noista pitää valita niin siten mielummin ylivalota, mutta varo "puhki" kuvaamista. Kuvan histogrammi on hyvän tähän. Korjatkaa jos olen väärässä :)

      Poista
    2. Niinpä, ei tosiaan kannata jos pystyy muuten kuvaamaan. Niin mäkin ajattelin et ylivalotus niin on "raikkaampi" kuva, mut jostain sitten luin et alivalotus koska sen pystyy korjaamaan tietokoneella ja puhkipalamista ei niinkuin itse on tullut huomattua:D niin tuo alivalottaminen kuulostaa kyl järkevältä:D mut ei mitää käryä mikä on "oikein".

      Poista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails