Hello again!
Jospas on ollut jälleen hektinen työviikko! No, huomenna enää lyhyt aamupäivä töitä ja sitten suunnataan oman murmelin kanssa viettämään kahdenkeskistä hotelliviikonloppua. ♥ Ollaan pyritty ainakin kerran vuodessa aina järjestämään kahdenkeskistä aikaa ja yleensä ollaan suunnattu johonkin ihan vaan koti-suomen kaupunkiin. Ulkomailla ei olla lasten syntymän jälkeen Tallinnaan ja Tukholmaa lukuunotta käyty kahdestaan, kun eihän lapsiakaan raaski sitten kotiin jättää :)
Jaahas, mutta pitkästä aikaan hieman asukuvia. Ostin tuon kuvissa näkyvän paidan farkku yksityiskohdilla kesällä ja yhtenä aamuna päätin vetäistä sen valkoisen trikoopaidan päälle. Paita on tosin paljon kivempi ihan vaan pelkästään käytettynä, mutta jotenkin minä vaan en osaa mennä töihin ihan hihattomassa paidassa. Kai minä olen siinä mielessä vähän vanhanaikainen ;)
Yhdistin paidan tällä kertaa risafarkkuihin. Hieman oli tämä asu oman mukavuusalueeni ulkopuolelta.
Mutta noilla mentiin tällä kertaa.
Huomenna olisi jo perjantai, jes!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Thanks for your lovely comment!