torstai 18. elokuuta 2011

Sisustusleikekirja

Sadeillat ovat oikein sopivia puuhasteluun leikekirjan parissa. Sisustuslehtiä onkin jo kertynyt aika kasat ja leikekirja on hyvä tapa hankkiutua niistä. Näin saa kuitenkin ne mieleisimmät kuvat talteen yksien kansien väliin ja vieläpä ilman valtaisia lehtipinoja.

 Perinteisellä leikkaa, liimaa systeemillä siis mennään. Paksusivuinen albumi on minusta paras tähän tarkoitukseen. Albumin kanteen pitäisi vielä keksiä joku kiva pikku kuva.



Minun leikekirjasta on täyttynyt vasta muutama sivu, mutta hyvässä vauhdissa jo ollaan.


Huomasin,että suurin osa saksimistani kuvista on Deco-lehdestä. Tilasinkin sen taas uudelleen pienen tauon jälkeen.


Valkoista tekee mieli kovasti kotiin, eikä nämä kuvat ainakaan helpota tuota "valkokuumetta".



                                  Valkoinen ruokapöytäkin on vieläkin kaupassa, damn....




Oletko sinä innostunut leikekirjan tekemisestä?













6 kommenttia:

  1. mulla on oma sisustusvihko. Esim sohvan kangasnäytteet on sen välissä.. on helpompi lähtee uusimaan verhoja kun on vanhoja kankaita johon mätsätä.. Oon myös kerännyt lattiakuvia jne.. Helpottaa sitten aikanaan päätöksien tekoa!

    Ja mitä tulee tohon yhteen kuvaan jossa on toi neliskanttinen valkoinen pöytä.. Pure love!! Me teetätettiin tommonen neliö ja edelleenkin on silkkaa rakkautta :DDD

    VastaaPoista
  2. Leikekirja / ideakirja on vahvasti suunnitteilla! Meinasin tehdä kahta eri lajia; sisustusta ja sitten vaatteita, meikkejä yms. Mietin vain, että kuinka paksu tuo sun albumi on eli onko sulla noita useampi sitten? En millään jaksa uskoa, että menisi kovin kauaa siihen, kun kirja on täynnä. :D

    VastaaPoista
  3. No olisin, mutta en ole ollenkaan noin organisoitunut! Ainakaan kotona... Wau.

    VastaaPoista
  4. Jos innostut joskus nettileikekirjasta, Pinterest on hyvä vaihtoehto. Sinne voit koota omia "leikekirjoja" sisustuksesta ja muustakin.

    VastaaPoista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails