sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Cake Pops



Sitten niihin perjantaisiin tarjoiluihin. Jouduin aika kiireisellä aikataululla tekaisemaan tarjoilut sillä jouduttiinkin pojan pelireissun takia aikaistamaan juhlia lyhyellä aikataululla.  No, ihan tyytyväinen olin noihin tarjoiluihin. Kaikki vieraat olivat läheltä, joten kovin paljoa en panostanut suolaisiin vaikka ne yleensä melkein paremmin kauppansa tekevätkin kuin makeat. Suolaisina tarjoilin briejuusto-viikuna suolakeksi systeemejä




Kokeilin ensimmäisen kerran valmistaa Cake-Popseja. Ohje oli minusta hieman haastava, niin kuin alla näkyvässä ohjeessa sanotaankin. Ei tullut minun palleroista ihan yhtä kauniita kuin mitä joissain muissa kuvissa ja blogeissa olen nähnyt.... Mutta maku oli ok, ja eteenkin lasten mieleen nämä  olivat kovasti.

Photobucket


Tässä Valion sivuilta kopsattu Cake Popsien teko-ohje:

Valmistusaineet

Suklaakakkumassa

2 1/2  dlvehnäjauhoja
2 1/2  dlsokeria
1  dlkaakaojauhetta
1  tlleivinjauhetta
1  tlruokasodaa
1/2  tlsuolaa
1  kplkananmunia
1  dlValio täysmaitoa
1/2  dlrypsiöljyä
1  tlvaniljasokeria
1  dlkuumaa vettä

Muut aineet

100  gValio Viola® maustamaton tuorejuusto HYLA®
2 1/2  dltomusokeria
2  rklValio voita
1/2  rkl(Valio täysmaitoa)

Tarvikkeet

25  kplTikkari- tai jäätelötikkuja
200  gTalous- tai leivontasuklaata
1  dlStrösseleitä tms koristeluun

Suklaakakkumassan valmistus

Laita uuni lämpeämään 180 asteeseen.
Voitele ja jauhota irtovuoka.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Kaakaojauhe kannattaa siivilöidä joukkoon.
Lisää kananmunat, maito ja öljy. Sekoita sähkövatkaimella muutama minuutti.
Lisää kiehautettu kuuma vesi joukkoon ja sekoita.
Kaada taikina vuokaan ja paista 180 asteessa n. 35-40 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä ja seistä seuraavaan päivään. Säilytä jääkaapissa tai kuvun alla huoneenlämmössä.
Seuraavana päivänä murenna kakku kulhoon. Sekoita erillisessä astiassa tuorejuusto, tomusokeri, ja pehmeä voi. Yhdistä murennettu kakku ja tuorejuustoseos. Sekoita ainekset hyvin sormin tai haarukalla. Lisää tarvittaessa maitoa n. 1/2 rkl. Anna seoksen seistä jääkaapissa muutama tunti. Kylmä massa helpottaa kuorruttamista.

Kuorruttaminen

Pyörittele massasta palloja ja työnnä pallot tikkuihin.
Sulata suklaa(t) kattilassa vesihauteessa.
Dippaa tikkarit sulaneeseen suklaaseen. Kopista ylimääräiset suklaat pois. Anna suklaan jähmettyä minuutti ja koristele.
Aseta cake popsit johinkin pystyasentoon. Käytä esimerkiksi pastalävikköä tai kukille tarkoitettua vaahtosientä.
Anna suklaan jähmettyä. Voit halutessasi dipata tikkareiden pään uudestaan valkoiseen suklaaseen tai koristella suklaaraidoilla.

Vinkki!

Aloita cake popsien valmistelu vähintään edellisenä päivänä. Cake popsit säilyvät hyvinä ja kosteina useamman päivän.
Jos tikut ovat liukkaita, kasta tikunpää ensin suklaaseen ja työnnä sen jälkeen taikinapallo tikkuun.


Photobucket

Photobucket


                            
                                                                          

1 kommentti:

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails