maanantai 3. syyskuuta 2012

Teippikakkua

Meillä on syksy aina täynnä synttärikiireitä. Laskeskelin, että meillä on kuudet synttärit syys- ja marraskuun välisenä aika, eikä tähän ole vielä laskettu aikuisten synttäreitä. Saa siis ihan tosissaan asetella mietintämyssyä päähän, jotta keksii jokaiselle sankarille mieleisen lahjan. Lahjojen ostaminen kummilapsille tulee vuosi vuodelta vaikeammaksi kun oma maku ja mieltymykset saattavat olla ihan toista kuin mitä kummitätsy saattaisi olettaa ;)


Viikonloppuna meillä oli pitkästä aikaan kalenteri ihan tyhjä menoista ja kun sunnuntaina vielä sataa ropsotteli liki koko päivän vettä niin minä  askartelin kummitytölle valmiiksi ensi sunnuntaita varten synttärikortin.
Washiteipeillä jälleen kerran ;)


Kortin idea on apinoitu  pinterestistä näkemästäni kuvasta. Tosin toteutin sen hieman soveltamalla ja niillä tarvikkeilla mitä kaapista sattui löytymään. Ihan kiva tuli minusta vaikkakin noi kynttilät näyttävät hieman hassuilta.




2 kommenttia:

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails