sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Illalliset

Eilen illalla meillä oli Kolmen taviksen illalliset osa II. Tällä kertaa olimme me mieheni kanssa kokkausvuorossa. Saatiin  ihania ystäviä kyläilemään ja vietettiin oikein kiva ilta. Illan aikana en napannut kuin muutaman kuvan, mutta  olin kuvannut kaikki safkat alkuruokia ja  juomia lukuunottamatta jo aikaisemmin kun testailimme ruokareseptejä.

                            Kattauksessa pitäydyimme ihan vaan simppelissä musta valkoisessa.





Tervetuliasjuomana meillä oli Espanjalaista Castellblanch Rosado Semi Seco Carat kuohuviiniä.
Kuvat on napattu ennen vieraiden saapumista, siksi kuvissa lasit on vielä tyhjiä eikä kynttilöissä ole vielä tulia.



Alkuruoka vetäistiin äkkiä ihan vaan omasta päästä; halloumia, avocadoa, cashewpähkinää ja vihreätä salaattia.  Ihan hyvää tuli vaikka resepti olikin noin yksinkertainen.

Jottei tästä tulisi ihan kilometrin pituista postausta niin palaillaan pää- ja jälkiruokiin sitten vähän myöhemmin.



2 kommenttia:

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails