tiistai 8. maaliskuuta 2011

Jäätelöcharlotta

Viikonloppuna vietin synttäreitäni ja tarjolla oli mm. jäätelöcharlottaa. Helppoa ja nopsaa valmistaa, ja mikä parasta ihanan makuista.

Naistenpäivän kunniaksi jaan reseptin teidän kanssa.


Jäätelöcharlotta


2 kaupan valmista kunigatarkääretorttu
mansikkahilloa
1 litraa mansikkajäätelöä
1 litraa vaniljajäätelöä


Vuoraa kulho tai valitsemasi laakea astia kelmulla. Leikkaa kääretorttu vajaa 1cm levyisiksi viipaleiksi.Vuoraa kelmutettu astia kääretortun viipaleilla. Pehmitä mansikkajäätelöä lusikalla tai vatkaimella sekoittaen että jäätelö on helpompi levittää.




Levitä mansikkajäätelöä kääretortulla vuorattuun vuokkan, noin puoleen väliin asti. Lusikoi reilu kerros mansikkahilloa päälle. Pehmitä vaniljajäätelö ja levitä varovasti hillon päälle. Tasoita pinta.


Lado loput kääretortun viipaleista pohjaksi jäätelön päälle.

Peitä pohja kelmulla ja nosta kakku pakastimeen muutamaksi tunniksi. Ota kakku sulamaan noin 10 minuuttia ennen tarjoilua. Kumoa astia tarjoilulautaselle poista kelmu. Kakun olisi voinut koristella esim. sitruunamelissan lehdillä, mutta itse unohdin ostaa koristeet.





Tällä ohjeella tulee aika iso kaakku, tarvikkeet puolittamalla saa passelin kakun pienemmälle porukalle. Huom. mitä isompi annos sitä kauemmin tarvitsee pitää pakastimessa ennen tarjoamista.

Kuvat eivät ehkä ole kaikkein onnistuneimpia, mutta maku oli herkullinen. Tosin aika imelähkö.

IHANAA NAISTENPÄIVÄÄ KAIKILLE IHANAISILLE NAISILLE!



5 kommenttia:

  1. So yummi!
    Thanks for your sweet comment on my blog!

    VastaaPoista
  2. Näyttää namilta :) kokeiltava joskus!

    Kiva blogi sulla! lisäsin suosikkeihin.

    VastaaPoista
  3. Vautsi mikä kakku! Erikoinen valmistustapa mutta hieno lopputulos! :)

    VastaaPoista
  4. Wow, I'm impressed! That looks so good! What a great idea!

    Kristin xo

    VastaaPoista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails