maanantai 21. toukokuuta 2012

Aina ei mene niin kuin Strömsössä

Minulle on kertynyt koneelle näitä asukuvia  aika tavalla. Oksennan niitä ulos sitä mukaan kun ennätän niitä postailemaan.  Asut muistuttavat kaikki aika tavalla toinen toistaan, eikä niissä sinäänsä ole mitään niin ihmeellistä.  Toivottavasti ette ennätä kyllästymään.


Tein jo toisen onnistuneen vaateostoksen huuto.netistä pienen ajan sisällä. Tällä kertaa voitin itselleni tälläisen käärmeprintillisen tunikan. Ajattelin, että se voisi olla kiva kesällä rantsulla biksujen päällä,  mutta menee minusta tällein jakun kanssakin kun helman tunkee tuonne housunkauluksen sisään tai kiristää helmassa olevan nauhan avulla.
Yhdistin asuun eilisessä postauksessa näkyneet clutchin ja korkkarit.


Toisinaan  asukuvien ottamiseen menee tovi jos toinenkin jos aikoo saada edes hiukka inhimillisiä otoksia. Minulla on kuvien ottamisen apuna ainoastaan kameranjalka ja kameran ajastus. Eli ei siis esim. sellaista kaukolaukaisijaa vai mikä se nyt onkaan nimeltään. Kamerajalan takaa pitää kipaista pikaisesti kuvaan ja toivoa että seisoo edes jotenkin järkevässä asennossa ja kohdassa kameraan nähden.
 Ei ole tuo poseraaus ihan meitsin juttu ;)
Yleensä kuvat on jotain tätä luokkaa  : D



Tässä vielä asu kasaan koottuna. Näyttää näin huomattavasti edustavammalta kuin tuon parasta ennen päiväyksen pahasti ohittaneen päällä ;)


Minilomalta on nyt kotiuduttu. Ostoksia en tehnyt kovinkaan paljoa, ainoastaan muutaman pikku jutun löysin itselleni. Mies taisi olla tällä kertaa se joka teki enemmän ostoksia ja hyvä niin ;)



9 kommenttia:

  1. Wau mikä laukku ja korkkarit! Tykkään.
    Ite en oo kävelly korkkareilla kunnolla vuosiin, ne näyttää niin ihanilta mutta jalat ei tykkää :)
    Ehkä mut on kirottu ballerina-linjalle loppuelämäks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin pääasiassa käytän matalia kenkiä. Ballerinat on pop =)

      Poista
  2. Hyvannakoinen asukokonaisuus!
    Aivan ihana toi ohut kaarmetunika.

    Mukavaa maanantaita!
    Tibs

    VastaaPoista
  3. Aijai, aika herkulliset nudet asusteet. Minäkin tahon. Omat nudet korkkarit on edelleen kaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös aika ihastunut nyt tuohon nuden sävyyn. Clutch tuntuu arkena ehkä hieman juhlavalta minun makuun, mutta aioin käyttää sitä muulloinkin kuin juhlissa kun muuten jää käyttö niin vähälle.

      Poista
  4. Kaunis kokonaisuus, viihtyisin itsekin tuossa! =)

    VastaaPoista
  5. Nudeja korkkareita kaivataan tännekkin vaan niitä mun omia ei löydy mistään :(

    VastaaPoista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails