Joulukuun loppuun käytetty purnukat näyttävät tältä. Hiustuotteissa vannon Bed Headin nimeen, niin kuin kuvista ja aikaisemmistakin postauksistani voinee päätellä. Ihan yksin en kuitenkaan kahta isoa hiuslakkapulloa ole käyttänyt näin pienessä ajassa vaan samasta pullosta ovat "suhistelleet" mies ja tytärkin. TreSemmé hiuslakka on minun mielestäni hinta-laatusuhteeltaan loisto tuote ja tuollainen pieni pullo kulkee mukavasti mukana käsilaukussa.
Joulukuun aikana värjäsin hiukset toistamiseen tuolla Schwarzkopfin Million Color hiusvärillä. Väristä tulee hiuksiin ihana kiilto! Minulla on armoton hiustenkasvatus meneillään ja haaveilen liukuvärjäyksestä hiuksiini. Ehkäpä hiukseni olisivat riittävän pitkät jo sen toteuttamiseen seuraavan kerran kun koittaa hiustenvärjäyksen aika...
Vartalovoiteita en edellenkään saanut tyhjäksi kuin tuon yhden Garnier purnukan vaikka olen uhannut jo parina kuukautena tuhota noita rasvapurkkeja ihan urakalla. Niitä kun on kertynyt aika hulvaton määrä ;) Käsivoidetta kuluu myös jonkun verran näin talviaikaa.Oriflamen käsivoide oli ihan ok tuote. Imeytyi nopsaan,eikä tuoksu ollut liian voimakas. Lumenen puuteri on minusta hyvä tuote ja se kuuluukin meikkipussin vakiovarusteisiini. Käytän puuteria aika säästeliäästi lähinnä kasvojen T-alueella, joten sama puuterirasia kestää minulla varsin pitkään.
Lomat on nyt taputeltu ja täällä koittaa tänään jälleen paluu arkeen. Vaikka hieman sylettääkin niin toisaalta ihan hyvä, että loma on nyt loppu. Tasoittuu taas väistämättä hieman tuo unirytmi ja ruokailutkin järkeistyy. Ehkäpä housunkauluskaan ei enää muutaman päivän päästä kiristäisi niin paljoa ;)
Mukavaa päivää toivotellen,
Mukavaa päivää ja arkeen paluuta! :)
VastaaPoistaSinut on mainittu tämän päiväisessä postauksessani, ja ehkä vähän jopa haastettukin ;)
http://littlebigthings-littleb.blogspot.fi/2014/01/kommentti-on-kiva.html
Vastaan tänne, niin huomaat tämän varmasti: Joo, saat kopioida tekstiä :)
PoistaOk! Yritän katsoa viikonlopun aikana saisinko siitä jonkunlaisen version omaan blogiini.
Poista