lauantai 21. heinäkuuta 2012

Ei merta edemmäs kalaan

Meillä on ystävien häät muutaman viikon päästä. Olen etsiskellyt sopivaa juhla-asua jo jonkin aikaa. Nellystä tilasin ison kasan mekkoja, mutta kaikki lähtivät palautukseen koska mielestäni moisissa roiskeläpissä ei ole sopivaa lähteä häihin (ainakaan minun ikäisenä ja kokoisena). Mekot olivat muuten tosi kauniita, mutta miksi ihmeessä niiden piti olla niin lyhyitä!? Osassa oli vielä halkiokin takana. Olen luvannut ottaa juhlissa kuvia, joten asun täytyy olla pienen pyllistelyn ja kumartelun kestävä ;)




Koska sopivaa uutta mekko ei alkanut löytymään aloin sitten käymään vaatehuonettani lävitse ja katsomaan josko vanhoista juhlamekoista joku olisi vielä käyttökelpoinen. Ja bingo! Vanha ainoastaan kertaalleen päällä ollut korallisävyinen mekko näyttikin yllättävän hyvältä ja mikä parasta mahtui vielä päällekkin. Jos sitä täydellistä juhlamekkoa ei tule vastaan niin aioin pukea tämän korallinsävyisen mekon päälleni.


Mekossa on epäsymmetrinen helma ja hieman vesiputousmainen pääntie. Mekon mukana tuli myös samaa kangasta oleva huivi, joten hartiatkin saa kirkon ajaksi kätevästi piiloon. 
Ajattelin yhdistää mekon näihin nuden värisiin satiinikorkkareihin.


Sopiva laukku vielä puuttuu ja korut pitää miettiä. Kultaa vai hopeeta?
Millaiset asusteet sinä yhdistäisit  mekkoon?








3 kommenttia:

  1. Ehkä jotkut näyttävät korvikset ja rannekorut?
    Mulla on ollut haastavin häämekon valinta viime talvena - piti pystyä kirmaamaan ja pyllistelemaan lasten perässä, sekä imettämään ilman että riisuu koko yläosan.
    Hauskoja häitä!

    VastaaPoista
  2. Sama kävi täällä. Olen tuskastellut kun sopivaa mekkoa ei parin viikon päästä oleviin häihin löydy. Vielä yksi ratsaus omalle kaapille ja sieltähän löytyi koko kokonaisuus sittenkin! Minäkin katselin alunperin nellyn mekkoja mutta tosiaan -miksi oi miksi ne ovat niin lyhyitä?! Tuo sinun mekkosi on kaunis -itse jostain syystä yhdistäisin siihen kultaa.

    VastaaPoista
  3. Nellyn mekot ovat kyllä aivan käsittämättömiä. Espritin verkkokaupassa on tosi paljon mekkoja, myös hieman hillitymmän helman ystäville.

    VastaaPoista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails