keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Ahoy sailor!







Hiiohoi!

Kotiuduttiin aamulla Zakinthokselta ja nyt on hieman pönttö sekaisin, kun on valvonut koko yön matkustaen. Lento lähti takaisinpäin eilen illalla klo 21 maissa ja olimme Helsingissä puolen yön aikaan. Koska automme oli korjaamolla jouduimme odottamaan lentokentällä neljä tuntia junan lähtöä. Lapset osasivat onneksi nukkua lentokentällä ja melkein koko matkan junassa. Itse otin pieniä  tirsoja junassa ja kotiin päästyäni laitoin pyykkikoneen pyörimään ja käväisin suihkussa. Sen jälkeen kömmin sänkyyn ja kylläpä olisikin nukuttanut makeasti!  Ei passannut kuitenkaan kovin kauaa vedellä kauheusunia ettei unirytmi olisi ihan sekaisin mennyt. 
Nyt olisi edessä laukkujen purkaminen ja tuon lopun pyykkivuoren selvittäminen.
Reissussa tuli otettua valtaisa määrä valokuvia ja käyn ne lävitse kun tulee sellainen sopiva hetki. Blogiin siis tulossa reissukuvia tuota pikaa ;)
Niin ja yksi pieni arvontakin on tulossa, joten pysytelkäähän kuulolla :)

Tässä muutama ennen reissua otettu valokuva. Kuvat on otettu tuossa meidän omassa lähirantsussa. Merihenkisellä asusteella mentiin :)


                                                              

2 kommenttia:

  1. Hei, onpas kiva nähdä kuka siellä ruudun toisella puolella on :)Lomakuvia odotellaan täällä :)

    VastaaPoista
  2. todella kaunis tuo käsikoru! :)

    VastaaPoista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails