lauantai 9. marraskuuta 2013
Kinkku-sinihomepitsapuustit
Terveisiä täältä myöhäisiltä aamukaffeilta!
Huomenna on tiedosssa isänpäivä kyläilyä paikasta toiseen, joten tänään chillailen ihan vaan kotosalla. Ajattelin kokeilla tehdä ensimmäistä kertaa elämässäni itse pinaattilettuja. Pitäkää peukkuja että onnistuvat :) Tarkoitus olisi myös ottaa kamera esille ja ottaa muutamia valokuvia. Viikolla töiden jälkeen on jo liian pimeää kuvaamiseen. Tosin eihän tuo kovin kirkas päivä ole tänäänkään, mutta katsotaan nyt millaisia kuvia saadaan aikaiseksi.
Pojan synttäreistä on jo viikko aikaa, mutta vielä en ole ennättänyt postaamaan noista suolaisista tarjoiluista. Makeiden tarjoilujen ohjeita löydätte tuota leivonta tai makeaa tunnisteen alta.
Suolaisina tarjoiluina oli pikkuisia riisipiirakoita, coctailtikkuja ja pitsapuusteja. Olen tehnyt noita pitsapuusteja aikaisemminkin, mutta en ole muistaakseni jakanut ohjetta tänne joten tässäpä se nyt tulee.
~*~
Kinkku-sinihomepitsapuustit
(annoksesta tulee n.16 kpl)
Pohja:
2½ dl vettä
25 g hiivaa
vajaa tl suolaa
1½ tl sokeria
6- 6½ dl vehnäjauhoja
3 rkl oliiviöljyä
Täyte:
n. 150 g valmista tomaatti-valkosipulipastakastiketta
100g palvikinkkua
40 g sinihomejuustomurua
1 tlk ananasmurskaa
2 dl emmental-mozzarella raastetta
1 rkl pitsamaustetta
Voiteluun:
½ dl oliiviöljyä
Lisäksi:
isoja muffinivuokia
1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. 2. Vatkaa joukkoon suola, sokeri ja kolmasosa jauhoista. 3. Lisää taikinaan öljy. 4. Vaivaa taikinaan loput jauhot vähitellen. Peitä taikina kulho liinalla. Kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. 5. Leikkaa kinkku ohuiksi suikaleiks. 6. Valuta ananasmurskasta liemi pois siivilässä. 7. Taputtele taikina jauhotulla pöydällä tasaiseksi levyksi (n. 25x50 cm) ja levitä taikinalle pastakastike. Ripottele päälle tasaisesti muut täyteainekset. 8. Kääri levy rullalle pitkältä sivulta ja leikkaa rulla n. 16 yhtä suureen osaan. 9. Nosta palaset muffinivuokaan vastaleikattu puoli pohjaa vasten. Peitä liinalla ja kohota vielä n. 10 min. 10. Voitele pinta öljyllä. paista 200 asteisessa uunissa n. 15 min.
~*~
Leppoisin lauantai terkkusin,
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kuulostaa hyvälle ja näyttää. :)
VastaaPoistaTällä kertaa mies teki noi puustit, eli kehut kuuluvat hänelle :)
Poista